365 päivää kotona

04 maaliskuuta 2022


Kohta vuosi kotona. 52 viikkoa. En itseasiassa edes aivan tarkkaan muista, milloin se 365 päivää tarkalleen tulisi täyteen, mutta pian olen ollut jo vuoden kotona. Kuulostaa pitkältä ajalta, mutta nopeasti se aika on todellakin mennyt. Tämän vuoden aikana vauva-arjessa moni asia on yllättänyt: osa positiivisesti keveydellään ja osa vähän rankemmin väsyttävyydellään tai haasteillaan. Miltä vuosi kotona on tuntunut? 


Ennen äitiyslomalle jäämistä minulla takana oli muutama vuosi työelämässä amk-opinnoista valmistumisen jälkeen. Insinööriopintojen aloittamisen jälkeen (eli siis tammikuun 2014) olen ollut käytännössä kokoajan joko opintojen tai työn parissa. Aikaa ilman työtä tai koulujuttuja ei ole oikeastaan ollut lainkaan, joten tämä äitiyslomalle ja vanhempainvapaalle jääminen oli ensimmäinen "oravan pyörästä" irtautuminen sitten ikinä. Aivan täysin ilman töitä ja opiskeluja en toki nytkään ole ollut, sillä olen tehnyt satunnaisia sivutöitäni sekä viimeistellyt konetekniikan opintoni viime keväänä. Mutta kuitenkin pääpiirteisesti olen nyt ollut "vaan kotona". 




Vaiheiden vuosi


Vuosi kotona on ollut vaihderikas. Olen tainnut aikaisemminkin mainita, että vauvan ensimmäinen vuosi on vaiheita vaiheiden perään. Oikeastaan sellaista samanlaista päivästä toiseen ei ole ollut. Vauva kasvaa ja kehittyy ihan hurjaa vauhtia tämän ensimmäisen vuotensa aikana ja tässä on saanut olla kunnia-asemassa seuraamassa sitä vierestä. Varmaan siis aika sanomattakin selvää, että kotiaika vauvan kanssa on ollut ihanaa. Ja toki samalla myös omalla tavallaan väsyttävää. Mutta silti ihanaa. 


Moni asia tämän ensimmäisen vuoden aikana on yllättänyt. Osa todella positiivisella tavalla ja osa vähän rankemmin. En uskonut, että äitiys asettuu näin helposti ihmiseen. Toki valmistauduin äidiksi tulemiseen jo heti siitä ensimmäisestä ajatuksesta ja toiveesta saada oma lapsi, mutta jotenkin kaikki on mennyt niin yllättävän luonnollisesti. Tuntuu, että omaksuin äitiyden heti ja tuntuu, että näin olisi ollut aina. Vauvan uneen liittyvät asiat ovat olleet välillä aika haastavia. Minua aidosti yllätti, että kaikkien vauvojen kohdalla uniasiat eivät ole niin muistavalkoisia ja kaikki ei vaan välttämättä mene niin kuin neuvolan ohjekirjoissa sanotaan. Onneksi vähiinkin uniin tottuu, mutta pidemmän päälle ne tietysti vie voimia. Yllättäviä nämä vauvojen unien salat.


Nyt meidän tavallinen päivä alkaa aamupesuilla, aamiaisella ja aamuleikeillä. Tällä hetkellä pieni nukkuu vielä kahdet päikyt, joten aamupäivällä ollaan lähdetty usein vaunulenkille vauvan ja koiran kanssa. Puolen päivän jälkeen syödään lounas, leikitään ja luetaan kirjoja. Välillä nähdään myös vauvakavereita joko ennen ensimmäisiä unia tai niiden jälkeen. Toiset unet asettuvat iltapäivään, joten silloin uniaika on ns. omaa aikaani. Unien jälkeen taas syödään, touhutaan ja vietetään loppuilta koko perheenä kotona tai välillä myös kyläillen. Saattaa kuulostaa itseään toistavalta, mutta minusta tämä on kivan vaihtelevaa. 




Olen äidiksi tulemisen jälkeen päässyt tutustumaan ihaniin uusiin ihmisiin ja saanut juttuseuraa päiviini samanlaisessa elämäntilanteissa olevilta muilta pienten lasten äideiltä. Se on ollut iso rikkaus ja toivon, että nämä ihmissuhteet jatkuisivat myöhemmässäkin elämässä, vaikka osa onkin jo palannut työelämään. Myös omassa ystäväpiirissäni on pieniä lapsia, joten on ollut kiva jakaa lapsiarjen juttuja heidänkin kanssaan. Tämä on niin ainutlaatuista aikaa, että kyllä sen sitten toivoo viettävänsä kivasti. Nyt tietysti maailmalla vallitseva tilanne, erityisesti viime viikkojen tapahtumat ovat järkyttäneet ja lisänneet huolta tulevasta. Vaikka silmiään ei voi sulkea kauheuksilta, on yritettävä järjestää omalle lapselleen onnellinen arki kaikesta huolimatta. Tuntuu vain niin väärältä, että niin ei kaikilla todellakaan nyt ole. 


Monesti puhuttaa samassa tilanteessa olevien vanhempien keskuudessa töihin palaaminen. Milloin sen aika koittaa? Moni saattaa kaivata jo kovasti työhön palaamista tai "oman elämän elämistä" vauva-arjen keskellä. En nyt todellakaan ole nostamassa itseäni jalustalle, mutta väitän nauttivani kotona olemisesta lapseni kanssa. Uskon, että tähän viihtyvyyteeni vaikuttaa paljon myös nämä satunnaiset sivutyöt sekä valokuvaaminen ja blogin kirjoittaminen. Vaikka blogin kirjoittaminen on enemmänkin itselleni mieluinen harrastus, tuo se kuitenkin paljon sisältöä arkeen. Tykkään valokuvata ja kirjoittaa, ja teenkin sitä usein vauvan päiväuniaikaan. Tämä on rytmittänyt arkea ja koen, että tässä saan oikeasti juuri sitä omaa aikaa ja olla tuottava. En kuitenkaan ole halunnut antaa somejutuille liikaa painoarvoa tai alkaa stressata kirjoittamisesta, joten välillä on ollut sitten luonnollisesti taukojakin. Tavallaan saan siis olla tuottava ja tehdä töitä myös ollessani kotona, vaikkakin tämä poikkeaa todella radikaalisti "oikeista" töistäni insinöörinä. 


Jos olet pian jäämässä äitiyslomalle tai kenties olet jo vauvasi/lapsesi kanssa kotona - nauti. Tai yritä edes nauttia niistä hetkistä, kun ei välttämättä juuri väsytä niin paljon. Uskon, että jokaiseen vauvavuoteen mahtuu laaja tunteiden kirjo ja välillä tuntuisi helpommalta huolehtia vain ja ainoastaan itsestään, mutta yritä silti nauttia hetkistä. Jälkeenpäin katsottuna vauvavuosi on niin lyhyt aika. Kaikessa lyhykäisyydessään ja kaikkine väsyttävine vaiheinensa se on kuitenkin todella kallisarvoista ja antoisaa aikaa. Ainakin itse olen onnellisempi nyt kuin koskaan ennen. Onneksi tämä 365 päivää kotona saa jatkua vielä. 

Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!