Sähkösuunnittelu ja sähkömuutosten kustannukset

02 syyskuuta 2022




Kaupallinen yhteistyö: Sievitalo
 

Sähkösuunnittelu ei ole oma vahvin osaamisalani, joten sähkösuunnitteluun liittyvät valinnat ja päätökset siirsin mielelläni mieheni tehtäväksi. Itselleni riittäisi hyvin ihan vaan sellaiset tavanomaiset toimivat sähköratkaisut, mutta alalla olevalle kumppanilleni sähköjutut olivatkin luonnollisesti sitten tärkeämmät ja siten myös kodin panostuslistalla. Arvata siis saattaa, että sähkömuutoksia tulevaan kotiin tehtiin paljon. 

Tottahan se on, että sähköratkaisut ja erityisesti valaistus vaikuttavat paljon kodin yleisilmeeseen. Vasemmalla kädellä hutaistu sähkösuunnitelma voi kostautua myöhemmin, jos pistorasioita on liian vähän ja vielä kaiken lisäksi väärissä paikoissa. Valaistuksella on iso rooli kodin viihtyvyydessä: erilaisilla valaistusratkaisuilla, kuten älyllä, epäsuoralla valaistuksella sekä led-spoteilla ja -nauhoilla saadaan helposti luotua tunnelmaa ja toimivuutta kotiin. 


Sähkösuunnitelman muutokset



Teimme vertailua sähköratkaisuiden osalta jo talotoimittajien kilpailutusvaiheessa ja totesimme jo tällöin, että Sievitalolla oli kilpailukykyiset vakiovalikoimat. Sähköinsinööriä vakiosähköratkaisut eivät tietenkään voi täysin sellaisenaan miellyttää, joten niihin tehtiinkin isolla kädellä muutoksia. Sähkösuunnitelma muuttuikin omaan silmääni ensin varsin selkeästä todelliseksi johtoviidakoksi. Alla ensimmäinen kuva on vakiotoimitussisältö ja sen alla sähkömuutoskuva.



Eteiseen vaihdoimme valopisteen tilalle 3 upotettua led-valaisinta ja samoin arkieteiseen vaihdettiin vakiomalliston pinta-asenteiset valaisimet kahteen lediin. Eteisessä on myös varaus kiintokalusteen epäsuoralle valaistukselle. Arkieteiseen lisättiin pistorasioita 2kpl: pyyhekuivaimelle ja kuivauskaapille. 

Olo-keittiöön lisättiin 20kpl led-valaisimille varauksia. Hankimme valaisimen siis itse eli talotoimittaja tekee johdotukset ja kytkinohjaukset. Lisäsimme himmennettävää led-nauhaa katonrajaan ja keittiön välitilaan. Lisäksi meillä on varaukset saarekkeen, aamiaiskaapin ja kaapistojen epäsuoralle valaistukselle. Valaisinpistorasioita tulee 3 kpl saarekkeen päälle, 3kpl ruokapöydän päälle ja 3kpl olohuoneeseen sisustusvalaisimia varten. Pistorasioita lisättiin reilusti: mm. kausivaloja varten, keittiön välitilaan kulmapistorasiat, aamiaiskaappiin laitteita varten sekä saarekkeeseen twist-pistorasia molempiin päihin. Kausivalojen pistorasioiden kaapeloinneissa on varauduttu myös mahdollisien verhomoottorien ohjaukseen kytkimeltä.

Makuuhuoneisiin ja työhuoneeseen lisättiin 4kpl upotettavia ledejä ja 2kpl kaksiosaisia pistorasioita. Toinen pistorasia lisättiin kausivaloja varten ja se sijoitettiin ikkunan yläpuolelle. Jokaisessa makuuhuoneessa on myös varaus kiintokalusteiden valaistukselle, esim. epäsuoraa valaistusta varten. Jokainen makuuhuone on varustettu myös verkkoon kytketyllä palovaroittimella. Lisäksi yhteen makuuhuoneista tehtin sähkövaraus sängynpäätyä varten. 

Molempiin WC-tiloihin vaihdettiin valaisintyyppi pinta-asenteisesta uppoasenteiseen valaisimeen. Lisäksi lisättiin 1 pistorasia kiintokalusteen sisälle laitteiden latausta varten. Päävessaan (WC1) tulee myös pyöreä valopeili.

Kodinhoitohuoneeseen vaihdettiin 2kpl pinta-asenteista valaisinta kolmeen uppovalaisimeen. Välitilaan lisättiin kulmapistorasia ja himmennettävää led-nauhaa. Siivouskaappiin laitettiin pistorasia varsi-imurin latausta varten. Laitoimme varauksen myös kiintokalusteen epäsuoralle valaistukselle kaapiston päälle.

Kylpyhuoneeseen laitettiin himmennettävää led-nauhaa katon rajaan ja shampoosyvennykseen sekä neljä upotettua led-valaisinta. Kylpyhuoneen valaisimet ovat mustia sekä pistorasian sävy vaihdettiin myös mustaksi. Kylpyhuoneen katto ja saunan paneelit ovat lämpökäsiteltyä haapaa ja laatta on betonin sävyistä, joten tumma kaluste sopii paremmin näiden kanssa yhteen. Saunaan laitoimme jo kaupanteossa kuituvalaisimet (10+10) ja erillisen kiuaskuidun. Lisäksi lauteisiin upotamme valaistun kiulun.


Ulkovalaistus 


Autokatokseen lisättiin liiketunnistin ja laitettiin sähköauton latausasemalle varaus. Vakiomalliston valaisimet vaihdettiin upotettuihin valaisimiin. Vaihdoimme myös sähkökaluisteiden värin antrasiitiksi. Vaihdoimme vakiomalliston ulkovalaisimet ja otimme niiden tilalle varaukset ja asennamme omat valaisimet myöhemmin itse. Meille tulee 16 julkisivuvalaisinta, kun taas vakiotoimistussisältöön olisi kuulunut 5kpl ulkovalaisimia. Ulkovalaisimia varten sähkökeskukseen tulee 2-kanavainen kellokytkin, jonka lisäksi valaisimia voidaan ohjata myös kytkimellä. Lisäksi lisäsimme varaukset ilmalämpöpumpulle ja ulkoporealtaalle. 

Sähkösuunnitelman muutokset numeroina


+ 33 pistorasiaa, joista ulos 4kpl
+ 54 upotettavaa led-valaisinta sisätiloihin
+ 8 upotettavaa led-valaisinta ulos
+ 16 julkisivuvalaisinta ulos
+ 2-kanavainen astronominen kellokytkin 
+ 35 metriä led-nauhaa 
+ 2 palovaroitinta
+ varaus sähköauton latauslaitteille
+ tumma mittauskeskus sähköauton latauksella
+ kaikki tv-paikat (5kpl) sähköputkitettu
+ turvakytkimet ulkoporealtaalle ja ilmalämpöpumpulle

 ~ 12 500€

Kokonaiskustannukset sähkömuutosten osalta olivat noin 12 500€, mutta tässä on huomioitava myös meidän omat sähkötarvike- ja valaisinhankinnat tukkuhinnoin. Sähkömuutoksiin olisi jo alkujaan pitänyt varata enemmän rahaa rakennusbudjettiin, sillä se oli selkeästi yksi tulevan kotimme panostuskohteista. Olimme aluksi varanneet heittämällä noin 5000€ sähkömuutoksiin, mutta näillä muutosmäärillä se ei ollut kyllä mitenkään realistinen arvio. Jos siis joskus rakentaisimme uudelleen, olisi tämä huomioitu paremmin kokonaisbudjettia arvioidessa. 

Sähkösuunnitelman muokkaamiseen olisi varmasti hyvä pyytää apua talotoimittajan puolelta, mikäli omaa kokemusta tai osaamista sähkösuunnittelusta ei ole. Palaveri voisikin olla enemmän kuin paikoillaan, ettei suunnitelmaa tarvitsisi aivan yksin käydä läpi muutoksien osalta. Meiltä löytyi kotoa onneksi sähkösuunnitteluosaamista omasta takaa ja meistä sen alan paremmin osaava sai aivan vapaat kädet muutoksien tekemiseen. 



Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!