Elintarvikkeiden somemarkkinointia

Usein blogeista tulee luettua kevyitä aiheita arkisien asioiden, treenaamisen, ruoan tai sisustamisen ympäriltä. Joskus kuitenkin kaipaa myös vahvaa asiasisältöä, josta voi hyötyä muutenkin kuin vain mielihyvän kautta.  Blogimaailmassa kuitenkin myös niillä, ah niin tylsillä, asiantuntijateksteillä on paikkansa. Ainakin jos aihe on mehukas! Ja milloinkos elintarvikkeisiin liittyvät asiantuntijateksit nyt ei sellaisia olisi?

Joku saattaa muistaakin, että olen aikoinani työskennellyt elintarvikevalvonnassa. Ja kyllä, edelleen olen kiinnostunut elintarvikkeisiin liittyvistä lainsäädännöllisistä seikoista, vaikka en suoranaisesti niiden parissa tällä hetkellä työskentelekään.

Arjessani tarkkailen usein elintarvikkeisiin ja niiden markkinointiin liittyviä asioita. Yksi suuri ihmetyksen aihe onkin ollut elintarvikkeiden ja ravintolisien verkostomarkkinointi, johon en tosin suoranaisesti tällä kertaa jaksa ottaa kantaa, vaikka se tärkeä aihe onkin. Sen sijaan haluan nostaa esille ruokavirastossa työskentelevän Marjo Misikankaan Pikkasen laiton -blogin ja sieltä lukemani kutkuttavan julkaisun.

Blogissa Misikangas, elintarviketieteiden tohtori ja alan asiantuntija, kirjoittaa mielenkiintoisesti elintarvikkeiden markkinointiin liittyvistä ongelmakohdista. Ja tällä kertaa hän oli raapustellut kaupallisista yhteistöistä ja verkostomarkkinoinnista elintarvikkeiden parista. Liittyykö elintarvikebrändien somemarkkinointiin velvollisuuksia?

On päivänselvää ja samalla hyvin valitettavaa, että somessa markkinoidaan elintarvikkeita toisinaan väärin, jos ei jopa rumin metodein. Intagramissa tai blogeissa voidaan markkinoida tuotetta kertomalla laittomasti tuotteeseen liittyvistä terveysvaikutuksista tai sisältämistä ravintoaineista. Saatetaan väittää elintarvikkeella olevan upeat, mahtavat, uskomattomat vaikutukset aineenvaihduntaan, painonpudotukseen tai vaikkapa ihon kimmoisuuteen. Milloin joku proteiinilisä on pelastanut terveyden tai milloin koko ihmisen olemus on kokenut muutoksen tuotteen myötä. Niinpä niin.

On toisaalta ymmärrettävää, että sosiaalista mediaa työkseen tekevä ei välttämättä tunne kaikkia elintarvikkeiden markkinointiin liittyviä kansallisia vaatimuksia tai EU-lainsäädäntöä ylipäätään. Valitettavasti hänellä se vastuu kuitenkin on. Misikangas tiivisti hyvin blogijulkaisussaan, että "jos sinulla ei ole mitään kaupallista kytköstä tuotteisiin tai niiden takana olevaan yritykseen, elintarvikelainsäädännön vaatimukset eivät koske sinua". Hänen sanojaan kertaalleen lainaten "olet turvassa". Mut jos taasen teet kaupallista yhteistyötä - kyllä tiedätkin jo vastauksen- sinulla on vastuu.

Kaupallisten yhteistöiden lisääntyminen somevaikuttajien ja elintarvikebrändien välillä on oman näkemykseni mukaan lisääntynyt valtavasti viime vuosien aikana. Tietoa ei välttämättä ole tarpeeksi, eivätkä ehkä elintarviketuottajat ymmärrä kertoa vaikuttajalle heille putoavasta vastuusta. Koska en elintarviketuottajapinnassa työskentele, en osaa sanoa, josko yrityksissä ehkä jo olisi palkattu tekijänsä hoitamaan somebrändäyspuolta ja sen valvontaa?

Elintarvikkeiden somemarkkinointi on hyvin haasteellinen alue. Uskoisin, että somemarkkinointiin tullaan puuttumaan yhä enemmän tulevina vuosina.  Ollessani vielä elintarvikevalvonnan palveluksessa, keskusteltiin jo silloin verkossa tapahtuvasta valvonnasta. Ja itseasiassa ruokaviraston sivuilla kerrotaan, että elintarvikevalvonnan valtakunnallisiin painopistealueisiin kuuluu vuonna 2020 myös markkinointi. Ken siis tietää, jos valvonnan yksi merkittävistä kehityssuunnista olisikin tulevaisuudessa nimenomaan verkkomarkkinoinnin valvonnassa?

Mikäli elintarvikkeisiin liittyvät aiheet kiinnostavat, kannattaa tutustua Marjo Misikankaan blogiin. Löydät tiesi blogiin tästä.