Alle puolivuotiaan vauvan kanssa liikkuminen kodin ulkopuolella on pääsääntöisesti vielä aika helppoa - oli sitten kyse lyhyemmästä piipahduksesta tai pidemmästäkin reissusta. Pieni vauva pärjää melko vähillä tarvikkeilla, ja tärkeintä on tietysti huolehtia, että perustarpeet täyttyvät myös kodin ulkopuolella.
Pieni vauva matkustaa autoilleissa helpoiten omassa turvakaukalossaan, vaikka tietysti autossa valmiina olevan pienelle vauvalle sopivan turvaistuimenkin voi ottaa käyttöön. Turvakaukalo on helppo napata autosta mukaan ja vauva voi jatkaa uniaan siinä hyvin. Julkisilla kulkiessa vauvan omat vaunut ovat varmasti helpoin tapa liikkua. Meillä itseasiassa vauva matkusti lähijunassa turvakaukalossa, jonka sain kiinni vaunuihin adaptereilla. Mutta matkustitpa vauvan kanssa jalan, autolla tai julkisilla, laitetaan jakoon pieni muistilista, joka helpottaa vauvan kanssa liikkumista.
// sisältää mainoslinkkejä
Alle puolivuotiaan vauvan kanssa kodin ulkopuolella liikkuminen
Vauvan päivittäisestä hygieniasta huolehtii helposti pakkaamalla vauvalle sopivan määrän hoitotarvikkeita mukaan. Hoitoreppu tai -laukku on kätevä kokoamaan kaiken tarvittavan yhteen paikkaan mukaan. Meillä on hoitorepussa matkassa mukana aina vaipanvaihtotarvikkeet, vaihtovaatteet ja harsoja. Nyt tuntuu myös, että reissussa aika ehdoton tarvike on tutti!
Tärkeää hoitolaukkuun on ottaa mukaan vähintään rittävästi vaihtovaippoja, vaikka kyseessä olisikin vain lyhyempi piipahdus kodin ulkopuolelle. Unohduksen sattuessa niitä voi tietysti käydä hakemassa kaupasta lisää, mutta helpommalla tuntuu pääsevän, kun vaippa on valmiina mukana. Erillinen vaipanvaihtoalusta on kätevä reissuissa ja useimmat alustat saa taiteltua pieneen tarviketaskuun mukaan. Meillä on ollut käytössä esikoisella ja nyt myös kuopuksen kanssa Lässigin matkahoitoalusta. Alustan taskuun saa helposti sujautettua vaihtovaipat, kosteuspyyhkeet, vanulaput, pienen käsidesin ja hoitoöljyn tai -rasvan.
Vauvan ruokailu on usein vielä aika helppoa toteuttaa vielä kun sosemaistelut eivät välttämättä ole mukana kuvioissa.. Riippuen siitä onko vauva täys- tai osittaisimetetty tai pulloruokinnalla vaihtelee hieman, mitä vauva tarvitsee mukaansa reissuun. Niin imetykseen kuin pulloruokintaankin vauvalle kannattaa varata mukaan harsoja. Harsoilla on helppo puhdistaa mahdolliset maitosotkut ja puhdas harso sopii hyvin myös imetyssuojaksi tai peitoksi väsymyksen iskiessä.
Haluaisitko tehdä korvikkeen valmistamisesta astetta helpompaa? Saat hankittua Formula Pro Advancen itsellesi nyt 10% alennuksella käyttämällä koodia IMPBREZZA10. Pääset ostoksille tästä!
Share your opinion:
Jätäthän vain asiallisia kommentteja.
Kiitos kommentistasi!