Kirppisostosten tekeminen on niin lompakon kuin ympäristön kannalta järkevää, mutta välillä voi tulla vastaan hyvänkin löydön kohdalla eräs ongelma. Haju ja tuoksut. Joskus aiemmassa elämässäni käytin myös itse hajusteita pyykinpesussa, mutta nyt kun on elänyt hajusteetonta elämää, tuntuvat tuoksuvat pyykit entistä epämukavemmilta.
Kun vaatetta on pesty useamman kerran hajusteita sisältävällä pyykinpesuaineella ja mahdollisesti vielä käytetty huuhteluun hajusteellista huuhteluainetta, on pinttynyt tuoksucocktail valmis. Hajunpoisto voi vaatia kärsivällisyyttä, sillä tuoksu ei todellakaan poistu aina yhdellä työstö kerralla. Käytän itse muutamaa menetelmää, jotka olen todennut toimiviksi hajujen poistoon. Aina ei tosiaan riitä yksi rykäisy, vaan hajunpoistoa voi joutua tekemään useamman kerran.
Haju pois vaatteista helpoilla vinkeillä
Hajunpoiston ehdoton ykkösparivaljakko on itselläni etikka ja pakkanen. Usein pidän vaatteita muutamia päiviä joko pakastimessa tai sitten ulkona ulkoilman ollessa riittävästi pakkasen puolella, jonka jälkeen pesen vaatteet pyykinpesukoneessa. Pyykinpesukoneeseen lisään hajusteettoman pyykinpesujauheen lisäksi myös lorauksen etikkaa huuhteluaineeksi. Meiltä löytyy tavallisen väkiviinaetikan lisäksi myös yksi Sees-merkin pyykkietikka, johon on lisätty mieto eteerinen öljy. Tätä olen tykännyt käyttää silloin tällöin meidän liinavaatteisiin.
Joskus edellä mainittu kuvio pakastuksen ja pyykinpesun yhdistelmästä ei kuitenkaan riitä, vaan sama rutiini on tehtävä toisen kerran. Yksi hyvä keino tehostaa pakkasen jälkeen hajunspoistoa, on laittaa vesi-etikkaseokseen tuoksuvat vaatteet likoamaan vuorokauden yli. Liotusta voi tarvittaessa tehdä useamman kerran, mikäli tuoksut eivät tunnu hälvenevän. Etikkaliotuksen jälkeen vaatteet pestään pyykinpesukoneessa ja myös pyykinpesuun voi lisätä vielä etikkaa huuhteluun. Usein tällä kombolla vaatteista on jo saatu pahimmat tuoksut kaikkoamaan ja tietysti tarvittaessa rutiinin voi toistaa tuuletuksen jälkeen.
Muita niksejä hajunpoistoon
Googlasin mielenkiinnosta muita vinkkejä hajunpoistoon ja löytyikin pari itselleni täysin vierasta vaihtoehtoa. Hajujen poistoon ehdotetaan esimerkiksi ruokasoodaa. Ruokasoodaa lisätään noin desi viiteen litraan vettä ja vaate jätetään likoamaan seokseen vuorokaudeksi.
Toisessa vinkissä hyödynnettiin kahvinporoja. Kahvin puruja ohjeistetaan lisäämään pahanhajuiseen vaatteeseen ja tämän annetaan vaikuttaa vaatteessa vuorokausi. Kahvinpuru voidaan poistaa imuroimalla tai ravistelemalla.
Share your opinion:
Jätäthän vain asiallisia kommentteja.
Kiitos kommentistasi!