Hiustenhoito raskauden, synnytyksen ja imetyksen lopettamisen jälkeen - hiustenhoitotuotteet vaurioituneille ja katkeileville hiuksille

10 syyskuuta 2024



mainos Hairlust


Välillä minusta tuntuu, että omat hiukset ei oikein ehtineet palautua edellisestäkään raskauden ja synnytyksen jälkeisestä ajasta ennen tätä uutta raskautta, vaikka aikaa olikin näiden kahden ajanjakson välillä noin kolme vuotta. En ehkä jaksanut niin nähdä vaivaa tai hoitanut hiuksia tarpeeksi laadukkailla hiustenhoitotuotteilla esikoisen synnytyksen jälkeen ja imetysaikana, vaan pesin hiuksia milloin milläkin ja mikä nyt käteen sattui, hiuksiin jätettävistä hoitoaineista tai hiusöljyn käytöstä puhumattakaan. 

Nyt synnytyksestä on reilu 3 kuukautta aikaa ja tuntuu, että jo nyt hiustenpesujen yhteydessä hiuksia lähtisi enemmän kuin normaalisti. Päätin tällä kierroksella vihdoin yrittää hoitaa hiuksia parhaalla mahdollisella tavalla ja ottaa käyttöön laadukkaat tuotteet hiusten hyvinvoinnin tueksi. Hairlust on koonnut verkkosivuilleen kattavan paketin hiustenlähdöstä raskauden jälkeen. Usein hiustenlähtö alkaa vasta, kun imetyskin päättyy. Ja niin se pitkälti taisi mennä myös omalla kohdallani edellisellä kierroksella. Toki hiuksia lähti jo ennen imetyksen lopettamista, mutta se pahin sulkien pudotusvaihe taisi tosiaan alkaa niillä tienoilla. Ja sen jälkeen sitä hiusta sitten lähtikin, hiukset katkeilivat ja olivat todella hauraat.






Hiushoitotuotteet raskauden, synnytyksen ja imetyksen lopettamisen jälkeiselle ajalle


Osalla hiustenlähtö voi alkaa jo ennen imetysajan päättymistä, kun taas osa saattaa välttyä hiustenlähdöltä kokonaan. Mikäli lukeutuu itse tähän luokkaan, jolla hiuksia putoilee, voi hiustenlähtöä pyrkiä minimoimaan käyttämällä laadukkaita hoitotuotteita. Hiusten hyvinvointiin vaikuttaa tietysti suurimmassa roolissa ravintopuoli eli tulisi syödä riittävästi terveellistä ja monipuolista ruokaa. Tätä kokonaisuutta kuitenkin myös hyvät hiustenhoitotuotteet tukevat. 

Hoidan omia hiuksia Hairlustin Split Fix™-sarjan tuotteilla, jotka ovat juurikin tarkoitettu vaurioituneille ja katkeileville hiuksille. Split Fix™-sarja on valmistettu ekologisista, mutta ravitsevista aineisosista, jotka auttavat vahvistamaan ja kosteuttamaan hiuksia. Split Fix™ Bundle sisältää 5 erilaista hiustuotetta, joiden avulla voi hoitaa hauraita hiuksia: Split Fix™ Shampoon, Split Fix™ hoitoaineen, Split Fix™ Hair Mask -hiusnaamion, Split Fix™ Leave-in hoitoaineen ja Split Fix™ hiusöljyn. Tuotteissa on ihanan kevyt karkkimainen tuoksu.










Käytän Split Fix™ shampoota ja hoitoainetta yhdessä, ja näiden jälkeen usein lisään hiusöljyn pyyhekuiviin hiuksiin. Hoitosuihketta tykkään käyttää aamuisin ennen hiusten harjaamista. Suihkeella saan hyvin hiukset kuriin ilman hiuslakkaakin, ja tarvittaessa sipaisen hentoisesti Split Fix™ hiusöljyä käsiini ja tasoittelen sojottelevat hiukset alas. Mikäli pesen hiukset pitkän kaavan kautta, pesen ensin hiukset shampoolla, jonka jälkeen jätän hiuksiin Split Fix™ hiusmaskin noin 5 minuutiksi. Tämän jälkeen huuhtelen maskin pois ja lisään Split Fix™ hoitoaineen, jonka tietysti myös huuhtelen pois. Lopuksi hiusöljy pyyhekuiviin hiuksiin ja voilà! Voit kurkata tarkemmin täältä Hairlustin kokoamat hoitovinkit tuotteiden käyttöön




Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!