Vauva-arkea

17 lokakuuta 2024


Syksy on jo pitkälle pyörähtänyt lokakuun puolelle ja täällä Etelä-Suomessa taitaa ainakin nyt olla ruska kauneimmillaan. Me vietetään ensi viikolla syyslomaviikkoa ja lomaillaan koko perhe yhdessä - i h a n a a. Yhteinen loma vauvan syntymän jälkeen osuu nyt juuri sopivaan saumaan ja pääsemme touhuamaan lasten kanssa kaikkia kivoja juttuja. Suunnitelmissa olisi käydä ainakin Leo's Leikkimaassa, käydä lähilammella paistamassa makkaraa, tehdä bussimatka kirjastoon sekä järjestää Halloween-juhlat kotona. Aika kivaa ohjelmaa lomalle luvassa.


En ole pitkään aikaan kirjoitellut tänne ihan "niitä näitä" -kuulumisia, sillä ne on usein pätyneet tuonne Instagramin puolelle. Ehkä olisikin nyt hyvä tehdä pieni tilannekatsaus täällä bloginkin puolella ja kertoa mitä meidän arkeen kuuluu juuri nyt. 




Vauva-arkea on nyt vierähtänyt uuden tulokkaan kanssa useampi kuukausi. Tuntuu aivan hullulta ajatella, että ollaan nyt paljon lähempänä puolenvuoden ikää kuin vauvan syntymää. Aika on taas mennyt lentäen ja olen yrittänyt nauttia tästä ainutlaatuisesta ajasta parhaani mukaan. Vauva-arki kotona voi olla raskasta, mutta myös niin ihanaa. Meillä on ollut hyvin tyytyväinen vauva, joka nukkuu aika hyvin, ja päivät ja yöt menevät sen suhteen aika kivuttomasti. Olen nauttinut ihan oikeasti vauva-arjesta ja tämä on ollut ihanaa aikaa. Syksyyn on valitettavasti mahtunut sairasteluja, mutta onneksi pahemmilta taudeilta on vielä (*kop kop*) vältytty. Esikoinen on ollut pari-kolme päivää viikossa päiväkodissa, joka on tuntunut meille ihan sopivalta ratkaisulta tähän hetkeen. 


Vielä pari arkipäivää ja päästään nauttimaan viikonlopusta, ja siten lipumaan koko perheen yhteiselle lomalle. Jipii! Ihanaa torstaipäivää sinne <3


Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!