Ajatuksia opiskelusta

29 marraskuuta 2015

Ensi vuoden joulukuussa mun olisi tavoitteena valmistua ympäristöteknologian insinööriksi. Viime kesänä pääsin oman alani töihin, joten näin hieman julkisen sektorin työtehtävien rakennetta omalla alallani. Tykkäsin kesätyöstäni kovin, mutta välimatka poikaystävään sekä poikaystävän äidin ja mummon nurkissa pyöriminen hieman puudutti.

Tosiaan tarkoituksenani olisi saada paperit ulos viimeistään ensi vuoden joulukuussa, joten ens kevään jälkeen seuraava isoin rupeama oiskin opparin aloittaminen. Tähän asti oon vasta pohdiskellut aiheita, lähinnä mikä mua itteäni eniten kiinnostaisi ja mistä sitten oikeasti haluais kirjoittaa. Mulla on jopa muutama yritys mielessä, jolle voisin opparin mahdollisuutta ehdottaa.

Ainut asia mikä on nyt hieman mahdollisesti muuttamassa mun valmistumishaaveita ja muutenkin urasuunnitelmia on vaihto-opinnot. Sisko oli Pietarissa muutama vuosi sitten ja kehui kyllä vaihtokokemusta paljon. Mäkin olen hieman alkanut miettimään vaihtoon hakua... Olisiko musta vaihtoon lähtijäksi? Pärjäisinkö mä yksin ulkomailla vähän matkustaneena? Pärjäisinkö mä mun kielitaidolla? Minne maahan? Mitä vaihto-opinnot mulle antaisi? Tätä vaihto-opintoasiaa tosiaan nyt hieman pyörittelen päässä, sillä vaihto-opinnoista monet ovat sanoneet, että lähtekää jos vähänkään mietitte. Katsotaan miten tämän kanssa käy, sillä tammikuussa pitäisi laittaa paperit vetämään... Tämä tosin tarkoittaisi sitä, että en valmistuisi vielä joulukuussa 2016.

Niin ja mitä sitten koulun jälkeen? Tää kysymys onkin mulle vielä ehkä hieman enemmän avoin. Ehkä lisää opiskelua, ehkä toivoisin pääseväni alani töihin. En tiedä. Mikä mua oikeasti kiinnostaa? Julkinen sektori vai yksityinen puoli? Teollisuudessa työskentely? Liikaa vaihtoehtoja. Mut uskon, että jokainen valinta, jokainen harjoittelupaikka ja jokainen kokemus ylipäätään ohjaa mua just oikeaan suuntaan mun urani ja kehitykseni kanssa. Ehkä parin vuoden päästä oon jo vakkariduunissa, ken tietää! :-) Mä oon kuitenkin tosi tavoitteellinen, itsevarma omasta osaamisestani ja jollain tapaa työelämässä varmasti myös vakuuttava. Luotan aika vahvasti siihen mitä teen, ja uskon, että pääsen just niihin hommiin mihin haluan.

Mutta nyt opintopohdinnoista hyppään sohvalle ja nappaan lemppari teetä nassuun. Sitten unille.<3 br="">

Ens kertaan!

Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!