Joulusisustusta

01 joulukuuta 2021


Ihanaa, joulukuu on täällä. Parin viime päivän aikana maan on peittänyt nätti lumihuntu, joten joulukuu saatiin startata ihanan talvisissa merkeissä. Onko sielläkin lunta jo maassa? Tänään päivä valkeni kaiken kukkuraksi aurinkoisena. Aurinko ja lumi piristää kivasti pimeitä päiviä. 


Olen varovaisesti vihjaillut täällä, että olemme pian muuttamassa. Muuttolaatikoita pitäisikin alkaa pakkailemaan viimeistään ensi kuussa, sillä muutto väliaikaiseen kotiin olisi luvassa silloin. En vielä suoraan paljasta, mitä seuraavaksi tapahtuu, sillä (yllätys yllätys) haluan ensin vielä tuplavarmistua suunnitelmistamme. Kuitenkin on nyt 99,9% varmaa, että muutto on joka tapauksessa edessä. Jännittäviä aikoja edessä.





Pienesti joulusisustusta kotiin


Jouluksi olisi ihana laittaa joulukuusi vielä viimeisen kerran tänne meidän kotiimme. Vietetään täällä kuitenkin vauvamme ensimmäinen joulu, joten kuusi tekisi joulunajasta juhlallisempaa. Olen vähän taistellut ajatuksen kanssa, onko kuusen laittaminen ihan turhaa, kun muutto tulee kuitenkin niin pian joulun jälkeen. Toisaalta se olisi niin ihana. Ei kai se niin suuri vaiva olisi, eihän?


Kaivelin jo Pietarista vuonna 2016 hankkimani joulukoristeet esille. Olin tosiaan vaihdossa Pietarissa, josta hankin muistoksi nämä suloiset maatuskakoristeet. Eikö olekin söpöt! Ne ovat itselleni tärkeitä muistoja ja sopivat  kivasti koristamaan joulukuusta. Minusta on kiva, kun joulukoristeillakin on joku oma tarinansa. Olisi hauska idea hankkia vauvallekin joulukuuseen oma koriste muistuttamaan ensimmäisestä joulusta. Toki onhan meillä ainakin yksi askartelumassasta tehty jalanjälkikoriste, jos oma joulukoriste jää hankkimatta. 


Nyt kun ajatukset karkasivat Pietariin, täytyy myöntää, että näin joulun alla sinne kaipaa jotenkin extra kovasti. Jouluinen Pietari kaikkine joulumarkkinoineen ja jouluvalaistuksineen on niin ihana. Voi kunpa sinne joskus uskaltaisi lähteä koko perheen voimin minireissulle. Pietarissa viettää helposti yhden viikonlopun ravintoloissa ja kahviloissa syöden ja nähtyvyyksiä ihmetellen. 









Toivottavasti sielläkin joulukuu käynnistyi kivoissa merkeissä. Ja toivottavasti pääsisin pian kertomaan täälläkin lisää meidän asumiskuvioista, jotta loppuisi tämä ärsyttävä salamyhkäisyys.

Kivaa keskiviikkoa ja joulukuun ekaa sinulle!


Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!