Kolmas kesätyöpäivä takana

03 kesäkuuta 2015



​Kesätyöt ovat monella nuorella taas alkaneet ja uuden työpaikan yleisien asioiden, menetelmien ja käytäntöjen harjoittelu vaatii aikaa. Itse aloitin ensimmäinen "oikean" kesätyöni juuri, kun sain töitä Kouvolasta. Oikealla työllä tarkoitan nyt siis oman alani töitä, en sitä, että vähättelisin aikaisempia töitäni.

Uusi työ on aina tosi jännittävä juttu. Nuori on usein työelämässä hieman varpaillaan, sillä työpäivät ovat sisällöltään huomattavasti tavanomaisista koulupäivistä poikkeavia. Uudet työkuviot voivat viedä nuorelta niin kuin kokeneemmaltakin konkarilta useamman kuin yhden päivän tottua työarkeen. Myös palautumisen merkitys korostuu uuden työn aloittamisen yhteydessä merkittävästi. Liikunnan harrastaminen, uni ja lepo sekä terveellinen ja monipuolinen ruokavalio tukevat palautumista - auttavat jaksamaan työssä. 

Uusi työ tuo tullessaan paljon hyvää. Vaikka ensimmäiset viikot vievätkin voimia, on mm. uusien konktaktien luominen merkittävää uudelle nuorelle työelämän verkostoituvalle, Monille uudet verkostot voivat tarjota töitä myös tulevina kesinä tai parhaimmassa tapauksessa tuoda vakituisen työn. Itse olen sellainen keskivertososiaali, en siis täysin hiljainen hissukka, mutta en juurikaan suupaltti. Ehkä enemmänkin sellainen sopeutuja ja kuuntelija.

Odotan innolla tulevaa kesää ja kaiken uuden oppimista, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. On hienoa päästä näkemään ns. oikeaa kenttätyötä, johon olen puolitoistavuosikkaan harjoitellut koulussa. Pyrin olemaan paras versio itsestäni joka päivä ja tehdä työni niin hyvin kuin suinkin mahdollista. Eiköhän se riitä.

Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!