15 heinäkuuta 2015

10 random facts about me

1. En juo maitoa. Käytän pääsääntöisesti kahvissani soijamaitoa, mutta töissä tulee laitettua kevytmaitoa kahviin. Olin pitkään ilman mitään maitotuotteita (paitsi suklaata ja satunnaisia jädejä, haha), mutta nyt olen alkanut syömään toisinaan rahkaa ja raejuustoa.

2. Olen harrastanut useita eri urheilulajeja: koripalloa, ratsastusta, yleisurheilua, rytmistä- ja tanssivoimistelua, kuntosalia, lenkkeilyä, joogaa ja ryhmäliikuntaa. Koripalloa harrastin 6-vuotiaasta noin 18- tai 19-vuotiaaksi asti ja ratsastusta lähes yhtä kauan pieniä taukoja lukuun ottamatta. Nykyään "päälajejani" ovat lenkkeily, jooga ja satunnainen kuntosalilla käyminen.

3. Olen ollut kuudessa eri työssä. Ensimmäinen työsuhteeni alkoi, kun olin 13-vuotias. Sen jälkeen olen tehnyt lähes jatkuvatsi töitä, vähintään kesäisin. Minulla on joka kesä ollut 15-vuotiaasta lähtien kesätöitä.

4. Olen koulussa hieman hikipinko. Nautin oppimisesta ja ennen kaikkea erinomaisista arvosanoista. Usein olen saanut kuulla olevani suorittaja ja sitä en voi kieltää.

5. Rakastan salmiakkia ja lakua. Jos voisin valita suklaan ja näiden kahden ihanuuden väliltä, valitsisin ehdottomasti jälkimmäisen. Suosikkejani ovat suolatut ja väkevät salmiakit sekä täytelakut, nam!

6. Raidalliset vaatteet lukeutuvat lemppareihini. Sini-valko- tai musta-valkoyhdistelmät ovat suosikkejani. Voisin pukeutua lähes joka päivä raidalliseen.

7. Siivoominen on mukavaa puuhaa. Tykkään erityisesti pölyjen pyyhinnästä, suihkutilojen puhdistuksesta sekä ovien pyyhkimisestä. Siivoaminen on rentouttavaa ja antoisaa: puhdas koti on vaan jotain sanoinkuvailettoman ihanaa. Lisäksi siivoaminen kuluttaa energiaa - sadepäivinä se on oiva liikuntamuoto.

8. Käsi- ja huulirasva kuuluvat vakiokalustooni. Kannan niitä lähes aina mukanani, mutta kuitenkin huulirasva menee käsirasvan ohi. Huulirasva on usein aina lähettyvilläni ja elänkin todennäköisesti pienessä huulirasvakierteessä...

9. Olen hyvin eläinrakas ihminen. Itselläni tai perheelläni on pienen elämäni aikana ollut paljon karvatassuja. Meillä on mm. ollut kaksi koiraa, hevonen, kissa, kaksi gerbiiliä, kolme marsua sekä kolme rottaa. Voisinkin sanoa, että erilaisista jyrsijöistä ja pieneläimistä on siis melko vankka kokemus.

10. Olen huono ottamaan kehuja vastaan. Toki osaan kiittää ja kehuista tulee hyvä mieli, mutta jotenkin reagoihin niihin usein hyvin jäätävästi... Lähes aina vastaus on tyyliä "Ai on vai, no kiitos, hehheh". Hyvä miä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!