Uusi ulkoasu ja oma domain

19 syyskuuta 2019

Ei ehkä heti uskoisi, mutta blogin 5-vuotissynttärit lähestyvät. Olen aloittanut vuonna 2014 syksyllä vielä melko alussa olleiden ympäristöinssiopintojeni aikana tämän blogin pitämisen ja jonnekin nämä vuodet ovat vaan vierähtäneet ajan saatossa. Muistan vieläkin, kun kirjoitin ensimmäisiä postauksia blogiin. Se oli oma salainen harrastukseni, enkä kertonut siitä edes silloiselle poikaystävälleni. Mitä jos joku nauraisi moiselle turhanpäiväiselle kirjoittelulle?
 
Ensi kuussa mun rakas blogini tosiaan viettää 5-vuotissynttäreitään, jonka kunniaksi väsäsin blogille uuden, omaa silmääni kovasti miellyttävän ulkoasun. Ai että tykkään tästä. Blogi on vuosien aikana muodostunut mulle hyvin tärkeäksi ja vieläkin koen, että tämä on jollain tapaa yksi "heikko kohtani". En siis ole jostain syystä hirveästi huudellut blogistani tuttaville, vaikk taas tuntemattomille olen voinut kertoa asiasta melko heti ja suoraan. Hassua, mutta jotenkin varoo, mitä ne tutut ja puolitutu tästä on mieltä, vaikka ihan hölmöähän se on.
 
♥ ♥ ♥

Uuden ulkoasun lisäksi joku saattoikin jo huomata, että blogi sai samalla myös uuden domainin. Domain on siis verkkotunnus eli verkkosivujen osoite, joka on nyt kustomoitu just mun blogille. Oon pitkään miettinyt oman domainin perustamista ja nyt vihdoin ja viimein sain sen aikaiseksi. Ihanaa. Mä muuten vakavasti harkitsin tämän domainin hankkimisprojektin yhteydessä blogin nimen muuttamista. En kuitenkaan ollut tyytyväinen keksimiini uusiin versioihin ja jotenkin oon tykästynyt tähän alkuperäiseen. Fun Fact muuten tähän väliin: mähän olen alkujaan napannut tämän blogin nimen Seventeen-lehden pääkirjoituksesta, jossa pääkirjoittaja käytti ilmaisua "Hi from Ann". Ja sieltä se sitten jäi mieleeni ja päätyi lopulta blogin nimeksi.
 
Testailin jo hieman, miltä blogin ulkoasu näyttää mobiiliversiossa. Mielestäni se tuntuisi toimivan myös siellä, mutta harmikseni huomasin, että mainokset näkyvät näköjään kuitenkin mobiilissa, vaikka olen ne tästä verkkoversiosta poistanut. Mistähän tämä johtuu? Vähän harmillista, sillä musta ne sotkevat blogin ulkoasua ja heikentävät käytettävyyttä, blaah.


Olen kyllä tästä uudistuksesta todella innoissani ja kliseisesti sanottuna sormia polttelee ja palan innosta päästä kirjoittamaan blogia aktiivisesti. On kiva julkaista sisältöä, kun sen alusta on just eikä melkein itseä miellyttävä. Mä oon myös viime aikoina saanut uutta puhtia kirjoittamiselle, kun olen jättänyt turhat asiat vähemmälle (kuten turhan IG:n selailun ja somemaailman pläräilyn) ja keskittynyt olennaiseen. Olettekin ehkä saattaneet huomata, että blogiin on tullut hieman aktiivisemmin uutta sisältöä kuin vaikkapa kuukausi sitten. Kisadieetin lopun häämöttäminen on varmasti vaikuttanut tähän, sillä vaikka safkaa on vähän ja treenejä on paljon, mä oon ollut yllättävän aikaansaava vähän kaikessa. Se on kyllä kiva juttu :-)

Mutta, jotta ei liikaa anneta postauksen punaisen langan purkautua, uusi ulkoasu on ollut pitkään haaveena ja vihdoin tarpeeksi motivaatiota kasaan suunnitella ja toteuttaa kaipaamani muutokset. Uusi ulkoasu on musta tosi kauniin värinen. Jotenkin värimaailma ja yleisilme on aikaisempaa paljon freesimpi. Tykkään ihan super paljon tuosta hempeästä vaalean punertavasta sävystä mm. bloginsivuotsikossa sekä tuo bannerin kuva on niin nätti. Mulle on tullut nyt joku kukkasinnostus ja pidän erityisesti tuollaisesta hieman haalistuneesta ilmeestä, joten tämä on kyllä (vaikka itse sen sanonkin) aika täydellinen just mulle.
 
Blogin ulkoasuissa yleensäkin arvostan sellaista selkeyttä ja helppokäyttöisyyttä. En ole koskaan saanut palautetta lukijoilta, mitä mun kannattaisi ulkoasun ja blogirakenteiden sijoittelun suhteen muuttaa, joten oon vaan tehnyt muutoksia omien mieltymyksien mukaan. Ehkä ne ovat sitten olleet toimivia tai te siellä ruudun toisella puolella ette ole turhan vaativia minulle. :-)
 
Varautukaa siis tiheämpää postaustahtiin kuin aikaisemmin, sillä mä oon onnesta soikeana näiden uudistuksien myötä. Vitsit tää on kyllä kivaa puuhaa.
 
Otan mielelläni vastaan palautetta muutoksista blogin ulkoasun suhteen, jos sulla olisi siellä jotain kehitysideoita tai ajatuksia. Feel free to comment!

Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!