Rento viikonloppu

02 marraskuuta 2019



Youtube pyörii taustalla, aamukahvi juotu ja massu täynnä aamupuurosta. Aika hyvä fiilis.

Heräilin tänään puoli kasin pintaan ja halusin heti aamusta hieman järjestää kotia siistimmäksi. Jotenkin on paljon kivempi aloittaa viikonloppu siistissä kodissa. Pesin koneellisen pyykkiä, siistin pöytätasoja ja vaihdoin sänkyyn puhtaat petivaatteet, joihin on ihana illalla kömpiä. Käytiin unskin kanssa myös virkistävä aamukävely ennen aamupalan valmistamista. Ulkona oli aika kylmän tuntuista, tosin en kurkannut lämpömittaria, mutta useampi aste pakkasen puolella oltiin kyllä.





Pitkästä aikaa vietetään viikonloppua ihan vaan kaksin Unnan kanssa. Viimeksi oon ollut yksin kokonaisen viikonlopun Kotkassa asuessani. Tykkään usein, että on paljon ohjelmaa ja tekemistä, joten tää on pieni haaste itselleni olla koko viikonloppu ilman suurempia suunnitelmia ja näkemättä ketään ystäviä tai perhettä. En oikein osaa olla näin "pitkiä" aikoja kokonaan yksin, mutta otan haasteen vastaan ja yritän tehdä nyt kaikkea mistä aidosti nautin ja johon haluaisin arkena käyttää enemmän aikaa. Mies lähti tosiaan eilen Berliiniin ja tulee takaisin maanantaina.

Aamupalaksi tein viime syksyä fiilistelläkseni kanelista omenapuuroa. Se oli viime syksynä lähes jokaisen aamun bravuurini, jota itseasiassa söin kyllästymiseen asti. Keväällä vaihdoin piltin marjoihin, jonka kanssa meninkin sitten dieetilläkin siihen asti, kunnes puuro jäi pois. Sain muuten tänään uudet ohjeet mun uudelta valmentajalta, ja mulla on kaksi puuroa päivässä <3 Ihan parasta. Kannattaa muuten kiinnittää huomiota, että käyttää yleisimmin kaupoissa myytävien kanelien sijaan ceylon kanelia. Ceylon sisältää todella vähän kumariinia, joten tavallisen kanelin sijaan sen käyttöä ei tarvitse niin varoa.




Sain myös kätösiini uuden treeniohjelmani, joka vaikuttaa todella lupaavalta. Siinä on olkapää-selkä priorisaatio sekä pakara/pohjepainotus. Toisin sanoen paljon treeniä mun heikkouksille, haha. Odotan innolla tulevan ohjelman starttia ensi viikon maanantaina ja miten uudet treenit alkavat mennä perille. Kun ohjelma on tullut tutuksi, voisin tännekin jaella paremmin mun treenikuulumisia. Mulle on myös rantautunut jo pieni joulufiilis. Kaivelin vähän jo joulujuttuja esille ja oli jotenkin tunnelmallista syödä aamupala joulukynttilöiden tuoksussa. Älkää tuomitko, eihän tää nyt vielä voi olla liian aikaista?

Toivottavasti sullakin on luvassa rentouttava viikonloppu - olit sitten kotona, reissussa tai töissä. Mä taidan keittää vielä toisen pannun puolikkaan kahvia :-)


Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!