Viihtyisä koti vaikuttaa paljon elämänlaatuun ja olen ehtinyt sen itsekin jo huomaamaan useampaan otteeseen näiden parin kuukauden kuluessa uudessa kodissamme. Usein olen havahtunut siihen, että keittiön tasot tulee pyyhittyä useita kertoja päivässä sekä muutenkin pölyjen pyyhintä ja imurointi on kymmenen kertaa kivempaa täällä uudessa kodissa. Viihtyisä koti mieleisine yksityiskohtineen innostaa niin siivoamaan kuin antaa hyvät olosuhteet sohvalla löhöilyyn.
Valitettavasti kotimme sisustus- ja huonekaluratkaisut eivät ole vielä aivan kaikilta osin valmiit (tuskin koskaan ovat, haha). Tottakai tämä näyttää jo ehkä vieraan silmin valmiilta, mutta esimerkiksi maalaushommat on edelleen vaiheessaan ja TV-taso hankkimatta. Sen takia kurkataankin kokonaiskuvan sijaan meidän kotimme ihanimpiin pieniin ja myös vähän suurempiin yksityiskohtiin, joihin erityisesti itse olen nyt kuluvien viikkojen aikana ihastunut. Kodin sisustaminen on tietysti niin sanotusti loputon työmaa, mutta pyrkimys on kuitenkin ratkaisuihin, jotka olisivat ajattomia, ja joita ei tarvitsisi jatkuvasti muuttaa ja uusia. Ylenpaltiton kuluttaminen ei ole hyväksi, vaikka toki arvostan kaunista sisustamista ja innostun uusista jutuista.
KEITTIÖN RUOKAPÖYDÄN TUOLIT ja pöytää koristava Finlaysonin pesuekaitaliina sopivat yhteen hyvin. Aluksi mietin, olisiko pesueliina liian lapsellinen, mutta toisaalta pidän kuosista todella paljon, oli se sitten lakanoiden, ruokapöytätablettien tai kaitaliinan muodossa. Miksei samaa sarjaa voisi olla vielä vaikka tyynynpäälliset sohvalla? Tällä hetkellä meillä on valkoinen puupöytä tuolien kaverina, mutta voi olla, että lankkupöytä voisi olla tulevaisuudessa mieleisempi vaihtoehto. Tämä valkoinen pöytä kuitenkin ajaa asiansa hyvin, joten ei vielä olla nähty mitään syytä vaihtaa sitä toiseen.
SMARAGDIN VIHREÄT NOJATUOLIT ovat itselleni aivan uusi aluevaltaus. Aikaisemmin olen luottanut vaaleisiin, pelkistettyihin huonekaluihin, enkä ole uskaltanut leikitellä väreillä. Värikkäät nojatuolit kävivät kuitenkin useaan kertaan mielessä, kun mietimme huonekaluhankintoja mahdolliseen uuteen kotiin. Vähän hävettää myöntää, että olimme tosiaan hankkineet nämä uudet nojikset ja rahin, ennen kuin kauppakirjoja oli edes allekirjoitettu. Nojatuolit toimivat kodissamme piristävänä väripilkkuina muutoin melko musta-beige-harmaa-valkoisen sisustuksen keskellä.
PÖRRÖINEN VILTTI on ostettu kuusi vuotta sitten Ikeasta. Yllättävän hyvin se on säilynyt niinkin monta vuotta hyvännäköisenä, joten ei hullumpi hinta-laatusuhde kahdenkympin viltille. Tietysti tällaisten tuotteiden kohdalla eettisyys ja ekologisuus eivät välttämättä ole niin suuressa roolissa, mutta onneksi viltti ei kuitenkaan ole ollut kertakäyttökamaa. Vieläkin tykkään tästä viltistä todella paljon - lämpöinen, nätti ja pehmoinen. Valitettevasti käsitykseni mukaan tätä ei enää ole saatavilla Ikean valikoimassa.
TAKKA on meidän kodin sydän. Aikaisemmin en koskaan tullut ajatelleeksi, että olisin niitä takkaihmisiä, mutta näköjään samassa veneessä ollaan. Rivitaloissa harvemmin on takkaa ainakaan oman käsitykseni mukaan, minkä koen omalla tavallaan tekevän juuri meidän kodista hieman spesiaalin. Se olikin yksi tekijä muiden joukossa, mihin tässä kodissa erityisesti ihastuttiin. Takkahuoneessa on myös kivana yksityiskohtana laastipintainen hormi. Laastipinnat ja muutenkin ns. "elävät pinnat" ovat tällä hetkellä esillä paljon sisustamisessa, ja ainakin itse pidän niistä kovasti. Kaiken ei onneksi tarvitse olla niin tasaisen valkeaa.
LASITIILINEN SEINÄ on varmasti hyvin mielipiteitä jakava, mutta meidän kodin yksityiskohtana jälleen sellainen, johon itse olen aivan ihastunut. Lasinen tiili tuo mukavaa elävyyttä pintoihin ja läpäisee kuitenkin hieman myös valoa, jolloin takkahuone on astetta enemmän valoisampi. Onko sinusta lasitiilet kivoja vai enemmän suuri nounou?
KYLPYHUONEEN yksityiskohdat rakentuvat beigestä ja mustasta. Pyöreä kylpyhuoneen peili on yksi ehdoton suosikkini. Vaikka kylpyhuone ei ole kovin suurikokoinen, se on kuitenkin juuri passeli tähän kotiin - kompakti, mutta kaunis. Jostain syystä mattamustat sisustustarvikkeet ovat super kivoja ja haavailenkin toisinaan altaan hanan vaihtamisesta mattamustaan versioon. Mattamustat saippuakäsipullot löytyy sekä yläkerran että alakerran WC-tiloista, jonka lisäksi musta pyyhekuivain sopii hyvin kokonaiskuvaan.
Tällaisia sisustusjuttuja löytyy meidän kotoa. Olen innostunut kodin kuvaamisesta ihan uudella tavalla muuttamisen jälkeen ja varmaan se on välittynyt myös tänne blogin puolelle. Fitnessblogi onkin muttunut sisustusblogiksi, haha. Täytyy kyllä myöntää, että jotenkin ne omat mielenkiinnon kohteet ovat muuttuneet aika paljon kuluneen vajaan 10 kuukauden jälkeen, kun kisadieettikin päättyi. Mutta sellaista se on, välillä mielenkiinnon kohteet muuttuvat ja tekeehän se ihan hyvääkin. Täytyy kyllä myöntää, että itse nautin paljon enemmän sisustus- ja kotijuttujen kirjoittamisesta kuin oman kehon ja dieetin etenemisen seuraamisesta.
Ihanaa viikonloppua,
Share your opinion:
Jätäthän vain asiallisia kommentteja.
Kiitos kommentistasi!