Haaveissa pellavaverhot

29 heinäkuuta 2020



Edelleen neljän kuukauden jälkeen olohuone odottaa vielä verhojansa. Tila tuntuu vielä hieman keskeneräiseltä ja alastomalta, sillä verhoina ovat vain yhdet useita vuosia sitten Ikeasta hankitut ohuen ohuet valkoiset verhot. Valkoiset verhot ovat toki nätit myös sellaisinaan, mutta kuitenkin ne ehkä kaipaisivat rinnalleen toiset verhot. 

Tällä hetkellä mielessäni ovat pyörinyt pellavaverhojen hankinta. Pellava on kaunis ja miellyttävä luonnomateriaali, joka toisi ihanaa pehmeyttä olohuoneeseen. Pellavaverhoja saa erilaisissa sävyissä, mutta itseäni miellyttäisi eniten perinteinen luonnonvärinen pellavakangas. Pellavaverhot sopivat hyvin myös yläkerran makuuhuoneisiin, joten seinien maalausprojektien jälkeen, sinnekin voisi katsella verhovaihtoehtoja.



Kuten aikaisemmassa julkaisussa kirjoittelinkin, nykyinen televisio on siirtymässä yläkertaan takkahuoneeseen. Olin kurkannut etukäteen Vepsäläisen sivuilta kiinnostavan sohvavaihtoehdon, jota  kävimme muutaman muun liikkeen vaihtoehtojen lisäksi testaamassa. Jätimme asian vielä hetkeksi hautumaan, mutta koska passeli sohva löhöämiseen tuntui löytyneen, päätimme tilata sen kuitenkin eilen illalla. Sekin, yllätys yllätys, tilattiin nyt pellavakankaalla (50% pellavaa ja 50% puuvillaa), jonka uskon sopivan takkahuoneeseen oikein hyvin. Ihanaa, kun pikkuhiljaa kodin ratkaisut muodostuvat mieleisiksi. Takkahuoneeseen en ole vielä verhoja miettinyt, mutta mikäli sinne verhot hankittaisiin, päätyisin ehkäpä valkoisiin pellavaverhoihin. 

Pellavaista keskiviikkoa!



Share your opinion:

  1. Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?

    ♥ Mukavaa Elokuun alkua !♥

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraan itse blogeja, jotka painottuvat juurikin sisutukseen/kotiin/ruokaan tai muuten arjen seuraamiseen - aiheisiin, jotka itseä kovasti kiinnostavat. :-)

      Kiitos samoin!

      Poista

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!