Minipannari

09 helmikuuta 2021



Pannukakku on herkku, joka oikeastaan maistuu aina. Tavallisesti pannukakkua tulee tehtyä iso pellillinen, mutta pari viikkoa sitten jauhojen vedellessä aivan viimeisiään, päätin soveltaa perinteistä pellillisen ohjetta ja tehdä pienemmän pannarin. Meillä oli enää noin 2dl jauhoja kotona jäljellä, joten ohje piti rakentaa sen ympärille. Ja mähän rakensin!


Minipannari (n. 8 palaa)


4dl maitoa

2-3 kananmunaa (käytin pieniä munia, joten laitoin 3 kpl)

1/2-1dl sokeria (oman maun mukaan, laitoin itse reilun desin)

1tl vaniljasokeria

1tl suolaa

2dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

50-100g voita (oman maun mukaan, laitoin ehkä n. 70g)


Ensin rikoin kananmunien rakenteet rikki ja sekoitin joukkoon maidon. Tämän jälkeen lisättiin sokerit, suola sekä vehnäjauho ja leivinjauhe seokseen. Kaadoin koko seoksen noin 20x26cm piirakkavuokaan, jonka olin vuorannut leivinpaperilla. Pannari valmistui uunissa 200 asteessa noin 35 minuuttia. 




Mielestäni pannukakku toimii parhaiten pelkällä mansikkahillolla, mutta myös kerma tai vaniljajäätelö ei ole hullumpi hillon kaveriksi. Tästä pienestä pannarista tuli noin 8 palaa, jotka tuhottiin iltapalana miehen kanssa.  





Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!