Kevät tulee

Kevät tulee


Viime päivien aurinkoiset päivät ovat tuoneet kivan keväisen fiiliksen. Vaikka pakkaslukemat ovatkin paukkuneet viime viikot melko kovina, on kodin sisätiloihin tullut valon määrä ja auringon säteet olleet niin mieltä piristäviä. Kasveille on pitkästä aikaa pystynyt antamaan kunnolla valohoitoa ja onhan se itsellekin ollut kiva katsella töiden lomassa aurinkoista maisemaa ikkunasta. Ja nythän tässä onkin jo reilun viikon ollut aika kiva keväinen plussasää pakkasten jälkeen. Ihanaa!


Aurinkoinen sää saa ihmeitä aikaan. Vaikka yöt ovat välillä huonommin nukuttuja ja aamuyöstä valvottaa, on silti päivisin ihan "ok" ja virkeä olo. Yksi tärkeistä aamurutiineistani onkin avata kaikki mahdolliset kodin sälekaihtimet heti heräämisen jälkeen, jotta varmasti jokainen auringonsäde ja valopisara hyökkää sisätiloihin. 






Tälle keväälle ei oikeastaan ole muita suunnitelmia kuin valmistautua tulevaan. Opinnäytetyö on melko hyvällä mallilla ja uskon, että saan sen palautettua jo maalis-huhtikuussa kunhan viimeiset viilaukset on katsottu läpi. Olen ottanut opparin suhteen loppu- ja alkuvuodesta kunnon tehospurtin, jotta se ei jäisi kummittelemaan äitiyslomalle. Ja onneksi niin tein, sillä nyt raskausvaivat ovat kiusanneet, jolloin opparinkin kirjoittaminen on viime viikoilta jäänyt. Muutaman kouluraportin joudun todennäköisesti ainakin vauvan synnyttyä vielä hoitaa, ellen saa jostain toista energiapiikkiä ja kirjoita nekin kasaan lähikuukausien aikana. 


Kuvattiin viikonloppuna mieheni kanssa odotuskuvia, joita laitoinkin muutamat kuvittamaan tätä postausta. Yllätyin miten kivoja kuvia saatiin kaksin ihan vaan kotioloissa aikaan. Ripottelen todennäköisesti muutamia kuvia tulevien postauksien ohessa myös tänne blogiin vielä myöhemminkin. Oli ihana saada nyt ikuistettua tästä viimeisen kolmanneksen alkupuolelta muutamia otoksia, joita voisi vielä täydentää uusilla kuvauksilla kerran tai kaksikin (okei, ketä huijaan - siis monen monta kertaa) viikkojen vielä edetessä. Uskon, että nää tulee olemaan aika tärkeitä muistoja myöhemmin ja näihin on ihana palata muistelemaan. Alkuviikosta itseasiassa haikeana jo mietin,  että enää pari kuukautta ja raskausmasu on "poissa". Toisaalta tähän on niin kovin kiintynyt, vaikka toisaalta odottaa kovasti myös tulevaa. 


Pidemmittä löpinöittä, ihanaa maaliskuun alkua sinulle <3



FACEBOOK TWITTER TUMBLR PINTEREST

Ei kommentteja:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!