Ai miksi haluat synnyttää suunnitellulla sektiolla?

02 heinäkuuta 2021


Itselleni oli synnytyksen lähentyessä täysin selvää, että meidän vauvamme tulisi syntymään tähän maailmaan sektiolla. Alunperin vauvan olisi pitänyt syntyä suunnitelulla sektiolla, mutta koska synnytys käynnistyi 1,5 viikkoa ennen suunnitellun sektion ajankohtaa, muuttui suunniteltu sektio sitten kiireelliseksi sektioksi. Mutta synnytys sektiolla - oli se sitten suunniteltu tai kiireellinen - oli tapa, jolla halusin lapsemme tänne keskuuteemme saattaa. 


Kun synnytyksestä ja tulevasta synnytystavasta tuli puhetta muiden kanssa, sai usein kohdata ensimmäiseksi sanan "Miksi?". "Ai miksi haluat synnyttää sektiolla?" Suunnitellulle sektiolle oletetaan usein jokin syy, ja monet ajattelevat, että sektio olisi jotenkin omalla kohdallani ollut kamala asia ja ns. huono kohtalo, joka vain tulisi tapahtumaan. Mutta ei. Halusin synnyttää suunnitellulla sektiolla, sillä alatiesynnytys ei olisi omalla kohdallani tullut kysymykseenkään. En kaivannut synnytyksessä kipua tai ylimääräistä jännitystä, vaan halusin lapseni suunnitellusti tähän maailmaan. Kuitenkaan pelot kivusta ei ollut se perimmäinen syy sektioon.


Usein suunniteltua sektiota perustellaan joko synnytyspelolla tai lääketieteellisellä esteellä. Omalla kohdallani näistä tavallaan täyttyivät molemmat, sillä en halunnut synnyttää alateitse ja vauva oli myös perätilassa. Tavallaan voisi sanoa, että olen synnytyspelkoinen, mutta kyllä se perimmäinen fakta on silti oman päätökseni taustalla järki. En halua ottaa riskejä, sillä kukaan ei voi ennustaa kuinka synnytys menisi. Toki lääkärit eivät myöskään voi luvata, että sektio menisi täydellisesti, mutta sektiossa ollaan kuitenkin jo valmiina leikkaussalissa ja  hoitohenkilökuntaa on paljon valmiina auttamaan, jos jokin menisi pieleen. On kuitenkin myös hyvä muistaa, että monet pieleen menneet alatiesynnytyksetkin pyritään pelastamaan kiireellisellä sektiolla tai hätäsektiolla. Miksi sektio sitten on niin suuri mörkö?




Tuntuu turhauttavalta, että omaa synnytystapansa valintaa joutui jatkuvasti perustella muille. Itsekään en kysy tai kyseenalaista alatiesynnytystä toivovalta, miksi hän haluaa synnyttää alateitse. Koen, että suunniteltu sektio usein sekoitetaan kiireellisiin ja hätäsektioihin, jotka ovat aivan toisesta maailmasta kuin suunniteltu leikkaus. Usein huonot sektiokokemukset ovatkin pieleen mennen alatiesynnytksen jälkeen toteutettuja leikkauksia, joista synnyttäjälle voi jäädä joskus hyvinkin ikäviä muistoja. Vaikka itse synnytin kiireellisellä sektiolla, koin sen kuitenkin tavallaan suunnitelluksi. Tiesin, että en joutuisi synnyttämään alateitse, vaan saisin vauvan rinnalleni ensimmäistä kertaa leikkaussalissa. Vaikka kaikki tapahtuikin nopeammin mitä oli suunniteltu,  ei kiireellinen sektiokaan jäänyt omaan mieleeni kauhukuvina, vaan pelkkinä hyvinä muistoina. Kaikki meni hyvin ja sain rakkaan vauvan elävänä syliini.


En kuitenkaan halua missään nimessä arvostella  alatiesynnytyksiä, vaan enemmänkin painottaa, että jokaisella on oikeus synnyttää haluamallaan tavalla. Oli se sitten alatiesynnytys tai sektio. Molemmissa synnytystavoissa on riskinsä ja jokainen painottaa niitä omien arvojensa ja riskinsietokykynsä mukaisesti. Jatkossa olisi kuitenkin monien hyvä painaa mieleensä, että haluaisiko todella asettaa toisen asemaan, jossa hän joutuu perustelemaan omaa tahtoaan. Alateitsesynnyttävät eivät tätä varmastikaan koe samalla tavalla kuin suunnitellulla sektiolla synnyttävät äidit. Harmittavan usein nimittäin myös synnytyksen jälkeen sain perustella, että olisi meidän vauva ollut perätilassa tai ei, hän olisi syntynyt sektiolla. Eräs lääkärikin totesi minulle huomatessaan vauvan syntyneen sektiolla että "no, ensi kerralla sitten (= onnistuisi synnytys alateitsekin). Jokainen on ollut hämmentynyt, kun olen vastannut takaisin, että sitä ei tulisi kohdallani tapahtumaan.


Annetaan meille jokaiselle oikeus tehdä omat päätöksensä ilman turhaa kyseenalaistamista. Synnytyksissä on kuitenkin syvimmillään kyse jokaisen omasta kehosta, omasta lapsesta sekä omien arvojensa kiinni pitämisestä. 


Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!