Ajatella, että meidän pikkuinen on kohta jo 3 kk vanha! Jostain syystä 3kk tuntuu rajapyykiltä, joka erottaa vauvan vastasyntyneestä. Kolmikuinen on jo niin eri maailmasta kuin minikokoinen vastasyntynyt, vaikka varmaankin ulkopuolisen silmissä ero on häilyvä.
Ennen vauvan syntymää olin ajatellut, että vastasyntyneelläkin on selkeä rytmi, jota noudatamme orjallisesti. Sainkin aika pian synnäriltä kotiuduttua huomata, että rytmiä ei todellakaan ole. Vauva syö juuri silloin, kun on nälkä. Välillä myös silloin, kun kaipaa vain lohtua. Nukkuu, kun väsyttää. Ja välillä ei nuku, vaikka väsyttäisi. Ja vauvan nukuttaminen itselle mieluisampiin unipaikkoihin ei aina olekaan täysin itsestäänselvää. Tuttua? Pienen vastasyntyneen kanssa rytmiä ei tosiaankaan ole ollut. Eikä onneksi vielä tarvitsekaan.
Aina selkeää rytmiä ei vain ole? Ajan kanssa kaikki helpottuu?
Vaikka selkeää arkirutiinia ei olekaan vielä ollut, on tottakai päivissä pääpiirteittäin tietynlainen sama kaava. Aamulla herätään, vaihdetaan vaippa ja syödään. Sen jälkeen joko torkahdetaan heti takaisin unille tai kenties valvotaan hetki ja seurustellaan. Pian onkin taas uusi syöttö. Nukutaan. Herätään. Ja taas syödään. Välillä makoillaan leikkimatolla, vahvistetaan niskoja mahallaan tai käydään ulkoilemassa kantorepussa. Illalla mennään usein unille viimeistään klo 23, jota ennen vauva toki nukkuu sitten joko sylissä tai unipesässä hetken.
Aluksi olin ajatellut, että yritetään viedä aina vauva jo itsekseen nukkumaan klo 19-20. Teimmekin sitä viikon jos toisenkin, kunnes päätimme luopua yrittämisestä. Masuvaivaisen vauvan nukuttaminen kesti helposti neljäkin tuntia. Alkoi tuntua järkevämmältä antaa vauvan nukkua ensin sylissä pienen unipätkän syöttöjen lomassa, kunnes vasta klo 22 jälkeen alettiin siirtyä sänkyyn asti. Ja tähän asti tämä kaava on toiminut meillä parhaiten.
En tiedä, pystytkö samaistua tunteeseen, kun tuleva ilta ja yö alkaa päivän kääntyessä illan puolelle pelottamaan. Tuskanhiki nousee otsalle, kun vain miettiikin tulevaa yötä. Saadaanko nukutuksi ja kuinkahan vaikea alkuyö on luvassa? Vauvan kipuitku ja varsinkin kipuitku yhdessä väsymysitkun kanssa on sydäntä särkevää. Ei sellaista haluaisi kukaan kuulla.
Toivon, että vauvan vielä hieman lisää kasvaessa ja masuvaivojen helpottaessa päästäisiin hiljalleen siirtymään rauhallisempiin iltoihin. Tämä ajanjakso, jolloin kävelin yötämyöten huoneessa edestakaisin pieni masuvaivainen, mutta todella väsynyt, itkevä vauva sylissäni, on tuntunut pitkältä. Todella pitkältä. Nyt suunta näyttää jo hieman paremmalta, joten ehkä nukuttaminen tästä helpottuu. Kai se on vain ajan kysymys!
Yöunien lisäksi päiväuniakaan ei ole aina onnistuttu toteuttamaan kuin joko sylissä, liikkuvassa autossa, liikkuvissa vaunuissa tai kantorepussa. Harvassa on olleet ne päivät, kun olen saanut pikkuisen päiväunille sänkyyn, tai edes unipesään sohvalle. Vaikka vuorokausirytmi ja nukuttamiset ei ole mennyt aivan kuin olin haaveillut, uskon, että kyllä tämän tästä vielä voitoksi kääntyy.
Tiedostan, että meidän unitilanne ei kuitenkaan ole raskaimmasta päästä, joten suuret propsit niille, jotka sinnittelevät vielä vaikeampien öiden (ja päivien) kanssa. Tilanteita on niin erilaisia, aivan kuten vauvojakin. Toiset vanhemmat kokevat väsymyksen raskaampana, kun taas toinen jaksaa helpommin vähemmälläkin unella. Onneksi näiden pienten kanssa auttaa ajatus, että tämä kestää vain hetken. Joka on tavallaan taas aika haikeaa, jos ei jopa surullista. <3
Share your opinion:
Jätäthän vain asiallisia kommentteja.
Kiitos kommentistasi!