*sisältää mainoslinkkejä
Jokaisella meistä tuntuu olevan ne omat selkeät arvonsa sen suhteen, mihin on valmis käyttämään hieman enemmän rahaa, aikaa tai muita resursseja, ja mistä taas päinvastoin mielellään pihistelee. Arvomaailmaamme muokkaa tietysti ihmiset ympärillämme, mutta samalla kuitenkin myös ne meidän omat kokemuksemme ja elämäntilanteemme.
Ihanteellinen tilanne olisi kai, ettei mistään tarvitsisi pihistellä. Se on kuitenkin monella tavalla kaukainen todellisuus - ainakin itselleni.
Omat pihistä ja panosta -listat ovat muovautuneet hurjasti vuosien varrella. Opiskeluaikoina pihisteli asioista ja panosti enemmän asioihin, jotka tällä hetkellä eivät olisi lainkaan relevantteja. Onkin ehkä ihan positiivista huomata, kuinka elämäntilanteen muuttuessa ja iän karttuessa myös arvomaailma elää ja muuttuu.
Pihistä? x 4
Otetaan heti alkuun pihistelylinja, jonka jälkeen on kivempi kurkata mihin sitten tulee panostettua. Täytyy muuten vielä tokaista, että näitä pihistelyasioitakin (kuin myös panosta-listaa) voisi mitata niin monella muullakin tekijällä kuin vain rahalla. Myös ajankäytön suhteen voi hyvin pihistellä tai päinvastoin sitten panostaa.
Arkimeikki ja -kosmetiikka
Päivittäin meikkasin töihin pääasiassa ainakin meikkivoide + kulmakynä + kulmageeli + ripsiväri + puuteri yhdistelmällä. Näistä meikeistä itseasiassa kaikki ovat ihan perus markettikamaa. Meikit koostuvat tällä hetkellä pääasiassa Essencen ja Catricen meikeistä. Nyt vauvan kanssa kotona ollessa ei toki tule meikattua edes joka viikko.
Aikaisemmin (mm. niinä kuuluisina opiskeluaikoina) panostin meikkeihin toisinaan enemmän ja ostin mm. niin sanottuja high-end-tuotteita esimerkiksi Lancomelta tai Joe Blascolta. Sittemmin luovuin niistä, kun en kokenut saavani niin suurta eroa lopputulokseen verrattaessa markettimeikkeihin.
Alkoholi (ja muut päihteet)
Alkoholi ja varsinkaan muut päihteet eivät kuulu omaan elämäntyyliini. Alkoholia juon nykyisin todella harvoin ja usein sekin on muutaman annoksen verran vuoden aikana. Alkoholi ja alkoholinkäyttö on myös asia, johon en halua panostaa rahallisesti enkä varsinkaan ajallisesti.
Puhelin
Puhelimen merkillä ei ole itselleni kovin suurta merkitystä. Vielä keväällä käytin yli kolme vuotta vanhaa Huawein puhelinta, jonka näytönkin sain säpäleiksi 2019 kesällä. Hankin uuden puhelimen vasta loppuraskaudessa, sillä ajattelin, että puhelimella tulisi kuitenkin kuvattua arjen lomassa vauvaa. Uusi puhelinkaan ei tosi maksanut kuin muutaman sata euroa.
Suoratoistopalvelut
Suoratoistopalveluiden osalta teen usein sitä, että kokeilen palvelua aina tietyn ilmaisen kokeilujakson ajan. Näin saa hetken nautiskella palvelusta, mutta en kuitenkaan jätä sitä taustalle pyörimään ja veloittamaan joka kuukausi. Netflixiä olen kokeillut kerran, mutta sen katsomisesta tulee itselle hirveät paineet, kun tuntuu, että pitäisi kokoajan olla katsomassa koko rahan edestä...
Äänikirjapalvelutkin ovat olleet kivoja ja olenkin kokeillut ilmaisjaksoja useammista palveluista. Näistä suosikkejani ovat olleet
*Nextory
*Storytel
*Bookbeat
Suoratoistopalveluiden osalta kannattaa käydä käyttämässä ilmaiskokelujaksot. Ennen ilmaisen kokeilujakson päättymistä nimittäin voi irtisanoa asiakkuuden ja veloitusta ei tule.
Panosta! x 4
Ruoka
Ruokakaupassa ostan pitkälti juuri sitä, mitä haluan. Ruoan suhteen kotona ei pihistellä, vaan siihen halutaan mieluummin pistää enemmän rahaa. Monipuolinen ravinto, herkut ja laadukkaat raaka-aineet ovat sopivissa suhteissa hyvä kokonaisuus. Mieluummin syön hyvin ja pihistelen sitten jossain muussa.
Liha- ja maitotuotteet sekä kasvikset pyrimme ostamaan aina kotimaisina. Haluan tukea kotimaista alkutuotantoa ja elintarvikeyrityksiä.
Liikenneturvallisuus
Liikenneturvallisuus on korostunut erityisesti lapsen saamisen myötä. Vaikka vauvanvaatteissa pihistelisi, en missään nimessä hankkisi halvinta turvakaukaloa tai turvaistuinta vauvalle. Autoilemme suht paljon, joten turvallinen turvakaukalo on tärkeä. Vaikka hintalappu ei aina kerrokaan tuotteen turvallisuudesta, en jaksa uskoa, että parilla kympillä voisi kovinkaan turvallista turvakaukaloa tai -istuinta saada.
Meillä on nyt käytössä Cybexin Cloud Z -turvakaukalo ja seuraavaksi hankimme *
Sirona-turvaistuimen, kun vauva siirtyy turvakaukalosta istuimeen.
Vakuutukset
Koiranomistajalle vakuutukset ovat osoittautuneet tärkeiksi. Oma koiramme on jonkin verran sairastellut elinvuosiensa aikana, ja vakuutus on näiden käyntien osalta maksanut itsensä kyllä takaisin. Ensimmäsiten kolmen elinvuoden aikana koiran yksi eläinlääkäri käynti maksoi vähintään 500 euroa/kerta ja näitä olikin sitten useampia - valitettavasti. Myöskään viime vuonna emme säästyneet yllätyksiltä.
Panostamme vakuutuksiin ehdottomasti koiran, lapsen sekä minun ja mieheni henkivakuutuksien osalta. Lisäksi toki tärkeää on vakuuttaa koti ja ajoneuvot. Matkavakuutukset meillä on molemmilla ammattiliittojen kautta. Vauvavakuutus kannattaa mahdollisuuksien mukaan hankkia kattavana jo raskausaikana.
Lastentarvikkeet
Lastentarvikkeiden osalta olemme kyllä hankkineet paljon tavaraa uutena ja ei välttämättä kaikkein edullisimpia vaihtoehtoja. Alkuun budjetoin lastentarvikkeiden hankintaan mennyttä rahamäärää, kunnes pian näin paremmaksi jättää seurannan sikseen. Lastentarvikkeisiin meillä on nimittäin mennyt aika paljon rahaa, mutta ensimmäisen lapsen kohdalla ollaan se itsellemme sallittu.
Sen sijaan toivon, että hankkimamme tavarat ovat kestäviä ja pitkäikäisiä, jotta niitä voisi sitten käyttää mahdollisella toisellakin lapsella, ja myöhemmin myydä eteenpäin. Ja tavallaan myös tuntuu, että lapselle haluaa hankkia turvallisia tarvikkeita, vaikka edelleentoki pelkkä hintalappu ei sitä kerro.
Hankimme esimerkiksi *
Tula Explore kantorepun, joka on ergonominen vaihtoehto sekä itselle että vauvalle, vaikka kallis hankinta onkin.
Aika vauvapainotteisia sisältöjä, mutta tällä hetkellä sitä se oma elämä pitkälti onkin. Usein nämä pihistelyn ja panostuksen kohteet vaihtuvatkin elämäntilanteen mukaan.
Share your opinion:
Jätäthän vain asiallisia kommentteja.
Kiitos kommentistasi!