Sähkökäyttöinen rintapumppu imetyksen tueksi

13 syyskuuta 2021


*sisältää mainoslinkkejä


Rintapumpun hankinta oli yksi niistä vauvatarvikkeista, joita kahden vaiheilla mietin, tarvitsenko vai en. Imetys oli kuitenkin vahvasti omissa toiveissani, joten ajattelin, että hankin alkuun edullisen sähkökäyttöisen rintapumpun. Ajattelin, että katson sitten myöhemmin vauvan syntymän jälkeen, tarvitsisinko jotain tehokkaampaa rintapumppua käyttööni. Päädyin hankkimaan *sähkökäyttöisen Beemoo Care rintapumpun (korjaan: siis mies hankki minulle, kiitos <3), jonka sai aika edulliseen hintaan, ja joka vaikutti sellaiselta hyvältä "perus" pumpulta. Ja sitähän se sitten olikin!




Beemoon sähkökäyttöinen Care -rintapumppu on hinta-laatusuhteeltaan oikein hyvä. Rintapumppu on helppokäyttöinen ja se sisältää kaksivaiheisen pumppaustoiminnon. Rintapumppu on myös suht hiljainen, joten maitoa voi pumpata vaikkapa vauvan nukkuessa vieressä. Rintapumpulla maitoa pumpataan pulloon, jossa mitta-asteikko on 120 millilitraan asti, mutta sanoisin kuitenkin, että sinne mahtuu joitain kymmeniä millejä enemmän. Itselläni edeltävistä imetyskerroista ja vuorokauden ajasta riippuen pullo on tullut täyteen usein noin 7 minuutissa. 


Beemoon rintapumppu on helppo koota ja purkaa osiin. Olen puhdistanut pumpun osat kattilassa keittämällä ja antanut niiden kuivua puhtaan keittiöliinan päällä. Pumppua voi käyttää myös verkkovirran  sijaan paristoilla, joten pumpun voi ottaa mukaan reissuun, jossa ei ole verkkovirtaa saatavilla. Varaisin kuitenkin paristoja usemmat parit, sillä oman kokemukseni mukaan pumppu syö niiden varauksen aika nopeasti. Verkkovirta on siis ehkä parempi tapa pumppaukseen.








Hyvä rintapumppu imetyksen ohelle

Rintapumpun valintaan ja siihen onko pumppu hyvä, vaikuttaa paljon pumppaajan omat tarpeet. Tehokkaampi pumppu tai tuplapumppu voi olla parempi vaihtoehto ja tarpeen erityisesti silloin, jos tavoitteena on pumpata suurempia määriä kerralla. Omiin tarpeisiini Beemoon rintapumppu on kuitenkin oikein passeli vaihtoehto. Se toimii hyvin täysimetyksen ohella. Olen usein vastannut rintapumpusta kysyville kertomalla esin omat käyttötarpeeni ja sitten todennut pumpun olevan niihin vaatimuksiin hyvä. Edullista peruspumppua etsivälle Beemoon rintapumppu on siis oikein toimiva vaihtoehto. Mutta kannattaa ehdottomasti miettiä, millaiseen käyttöön pumppu itselle tulisi.


Edullista peruspumppua etsivälle Beemoon rintapumppu on siis oikein toimiva vaihtoehto. Mutta kannattaa ehdottomasti miettiä, millaiseen käyttöön pumppu tulisi. 


Sähkäkäyttöinen rintapumppu on ollut omassa käytössä ihan must have. Vaikka vauva onkin nyt ollut neljä kuukautta täysimetyksellä (ja toivottavasti on vielä jatkossakin), olen halunnut pumpata maitoa pakkaseen "pahan päivän varalle". Rintapumppu on ollut käytössä siis lähinnä pakkasmaitojen takia sekä boostaamaan maidontuotantoa. Rintapumppu on usein käytössä aamuisin, sillä vauvamme tykkää nukkua jopa 6 tuntia putkeen, joka on aika pitkä aika olla imettämättä. Niinpä olen aamuisin joutunut aina pumppaamaan aamuimetyksien ohella. 








Tähän asti mitään ongelmia maitomäärien kanssa ei ole ollut, vaan enemmänkin maitoa on "liikaa" kuin että siitä olisi ollut puutetta. Olen ajatellut, että maitoa on hyvä olla pakkasessa, jos esimerkiksi loppuvuodesta olisin muutamia tunteja erossa vauvasta tai miehen tarvitsisi syöttää vauvaa vaikkapa minun salitreenien aikana. En kuitenkaan ole pumpannut maitoa säilöön sen takia, että pääsisin pois vauvan luota. Haluan vain, että maitoa on saatavilla, jos tarve tulee. Olen vähän sellainen varautuja-tyyppi, haha. 


Toivottavasti tästä oli apua niille, jotka ovat pohtineet Beemoon rintapumpun hankintaa. Itsekin yritin raskausaikana etsiä facebook-ryhmistä ja blogeista tästä pumpusta käyttökokemuksia, mutta niitä ei oikein löytynyt silloin. Beemoon rintapumppuun pääset tutustumaan *tästä.  

Share your opinion:

  1. Kiitos paljon tästä postauksestasi! Auttoi valinnan teossa, kun pohdin olisiko tämä meille sopiva ja hyvä hankinta 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kommentistasi ja ihanaa, jos tästä oli apua päätöksentekoon. :-) Olen ollut tähän rintapumppuun tosi tyytyväinen, ollut juuri sopiva meidän tarpeisiin.

      Poista

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!