Syksyn saapuessa sometilit ovat täyttyneet toinen toistaan kivemmista syksyisen sävyisistä sisustuskuvista. Tuntuu, että nyt eri väreillä ja materiaaleilla sisustaminen on muutenkin suosiossa, joten omaakin silmää on alkanut miellyttää erilaiset värit ja materiaalit kodissa. Meillä itseasiassa tuli uusi ruokapöytä kotiin viikko sitten, joka muutti hetkessä kodin tunnelmaa. Kun valkoinen ruokapöytä siirtyi tammen sävyisen pöydän tieltä, tuntuu, että jotenkin koko alakerta huokuu kotoisampaa tunnelmaa.
Olimme saaneet häälahjaksi mieheni kanssa ystäviltäni Marimekon lahjakortin. Olin pitkään pallotellut hankkisiko sillä vauvallemme jonkin kivan vaatteen vai sittenkin sisustustekstiilejä. Siskoni sai lopulta puhuttua minut kääntymään sisustustekstiilien puoleen, sillä ovathan ne pitkäikäisempiä kuin nopeasti kasvavan vauvan vaate. Niinpä päädyin tilaamaan kastanjan värisen tyynynpäällisen olohuoneeseen sekä keittiöpyyhkeen keittiön piristykseksi.
Pari viikkoa sitten löytyi nätti ruosteen värinen samettityynynpäällinen, jonka kaveriksi tämä Marimekon unikkopäällinen sopii tosi kivasti. Nyt meidän olohuoneessa on hieman sellaista ihanaa kotoista syksyn tunnelmaa. Ja oikeastaan tuntuu, että nämä menisivät sisustuksessa ihan ympärivuoden.
Kynttilöitä en ole vielä kotiin laitellut, mutta ehkä niitäkin voisi muutamat kaivella vaatehuoneen kätköistä esiin. Viime viikolla luin, että jouluun olisi enää alle 100 yötä eli äkkiähän sekin on jo täällä. Mutta joulukoristeita en ole kyllä ihan vielä syyskuussa laittamassa, haha.
Share your opinion:
Jätäthän vain asiallisia kommentteja.
Kiitos kommentistasi!