Makuuhuoneen yöpöydät

20 marraskuuta 2021


Makuuhuoneen yöpöydät ovat lojuneet vaatehuoneessa pahvilaatikoissa kasaamattomina jo jonkin tovin. Kunnes viikko pari sitten vihdoin kasasimme ne ja laitoimme koristamaan makuuhuonettamme. Makuuhuoneen on pitkään täyttänyt pelkästään sängyt, sillä meillä on ollut siellä oman sänkymme kaverina 120 cm leveä vuode. Olemmekin nukkuneet siellä puoli vuotta suuressa perhepedissä.


Meidän makuuhuoneen pöydät ovat koivunväriset ja ihanan kevyet. Yöpöydissä on pienet laatikot, joihin voi halutessaan säilöä tavaraa sängyn viereen. Nämä eivät ole mitään erityistä designia, vaan ihan perus edulliset - juuri sopivat meidän yöpöydiksi.








Makuuhuoneessa on kaksi samanlaista siroa yöpöytää. Olimme hankkineet yöpöydät jo useampi kuukausi sitten ajatuksella "sitten, kun joskus taas makuuhuoneemme näyttää kahden aikuisen makuuhuoneelta", mutta aika pitkään ne olivat saaneetkin nyt viipyä pahvilaatikoissaan. Täytyy kyllä paljastaa, että yöpöydät olisivat kyllä laatikoissaan edelleen kasaamattomina, jos emme olisi tarvinneet niitä valokuvaamiseen. Mitäpä sitä ei ihminen valokuvien eteen tekisi, haha. Mutta aika kätevää, sillä nyt sain samalla pienen kuvakokoelman niistä myös tänne bloginkin puolelle.


Ette uskokaan, kuinka nautin siitä, kun makuuhuone on nyt muutaman viikon näyttänyt nätiltä. Haaveilen salaa mielessäni, kuinka jossain hamassa tulevaisuudessa meidän makuuhuone näyttäisikin tältä aina. Mutta ennen sitä nautin meidän perhepetiajasta ja pienestä sängynvaltaajastamme. Sitä aikaa kun ei saa koskaan takaisin. <3

Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!