Millainen koti meille?

20 joulukuuta 2021



Kodin rakentamisen lähtökohtina on tärkeää määritellä ominaisuudet, jotka ehdottomasti kotiinsa haluaisi. Budjetti tietysti vaikuttaa tähän ja osasta toiveista voi joutua luopumaan. Kaikkea ei voi saada, mutta onneksi iso osa meidän omista talotoiveistamme pitäisi olla toteutettavissa. Toki niissäkin on jouduttu tekemään kompromisseja. Onneksi kokonaisuus ratkaisee! 


Meilläkin oli ne omat tietyt toiveet ja kriteerit, joita rakennettavalta kodilta halusimme. Jostain asioista jouduimme tehdä kompromisseja ja luopumaan ja niistä voisinkin tehdä erillisen "Pihistys"-aiheisen postauksen. On ollut kiva selata erityisesti Instagramista muiden "pihistys ja panostus" -postauksia, joten täytyy ehdottomasti tehdä itsekin sellaiset myöhemmin.


Millainen koti meille?

× n. 130 neliötä

Neliöt ovat kompaktit ja niitä tulee noin 130.


× yksikerroksinen talo

Meidän koti tulee olemaan yhdessä kerroksessa.


× 4 makuuhuonetta (3mh, 1 työhuone)

Neljä makuuhuonetta oli kaiken suunnittelun lähtökohta. Yksi makuuhuone on hieman pienempi kuin muut, joten se tulee olemaan työhuoneena. 


× keittiö ja olohuone yhteistä avaraa tilaa

Yhtenäinen avara olokeittiö on pakollinen! 


× kodinhoitohuone

Pakollinen. Ei lisättävää.


× arkieteinen

Tämä on itselleni tärkeä ja uskon, että mieskin tulee arvostamaan tätä tilaa tulevaisuudessa. Arkieteiseen tulee liukuovi, joten sinne kulkeminen on helppoa suoraan ulko-ovelta. Lisäksi sieltä löytyy hyvin hyllytilaa, paikka vaunuille sekä kurasyöppö kuratassujen ja -tossujen putsaamiseen. 


× sauna vastakkain istuttavilla lauteilla

Itselleni ei ollut niin must, mutta mieheni tahtoo ehdottomasti vastakkain istuttavat lauteet. Tämä toivomus kasvattaa hieman saunan kokoa. 


× autokatos lämpimällä varastolla

Meille tulee yhdelle autolle katos ja lämmin hyvänkokoinen varasto. 


× käyttöullakko

Säilytystilaa tuskin voi olla liikaa?


Tällaisilla ominaisuuksilla tilaisin yhden kodin, kiitos. 


Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!