Meidän tontti

07 helmikuuta 2022


Rakentamisen alku ja juuri taitaa olla pitkälti tontin valinta. Harva suunnittelee ensin taloa ja yrittää sijoittaa sen sitten löytämälleen maapläntille. Rakennushaaveiden ja -suunnitelmien alkupuoliskolla olimme katselleet niin yksityisessä myynnissä olevia kuin kaupungin omistamiakin tontteja. Hyvin äkkiä meille oli selvää, että kaupungin tontti olisi ehdoton vaihtoehto nro 1. Rakennuspaikkakunnallamme oli mielestäni aika hyvin vapaita kaupungin tontteja, vaikkakaan sijainti ei niillä kaikilla ollut meille mieluisa. Yksi alue oli meille kuitenkin ehdoton ykkösvaihtoehto, emmekä kovin tosissaan muita tonttialueita edes harkinneet, ja sinne päätimmekin jättää mieluisasta tontista hakemuksen. Meidän tonttimme oli jo itseasiassa ollut alkuun varattuna toiselle rakentajalle, mutta vapautunut takaisin kaupungin tonttihakuun heidän rakennushankkeensa peruuntumisen myötä. 


Tontin valintaan vaikuttivat siis ensisijaisesti sen sijainti ja ympäristö, vuokra- ja/tai myyntihinta, pinta-ala, rakennusoikeus sekä tontin oletettu maaperä ja maasto. Ihastuimme molemmat kovasti juuri tähän yhteen hakemaamme tonttiin, enkä tiedä olisiko rakennussuunnitelmia alettu edes viedä aktiivisesti eteenpäin ilman tätä tonttia. Oli siis onni että joku toinen oli luopunut hankkeestaan (ja heidän kannaltaan tietysti myös harmi) ja pääsimme lähtemään toteuttamaan omaamme. 


Tonttia valittaessa kannattaa huomioida ainakin seuraavat asiat:

- sijainti

- ympäristö, lähipalvelut, naapurusto

- koko, muoto, korkeuserot

- maaperä ja maasto

- ilmansuunnat ja aurinko

- rakennusoikeus ja rakennustapaohjeet

- hinta




Millainen meidän tontti on?


Meidän tontti on siis kaupungin vuokratontti, jonka voi asuinrakennuksen valmistuttua ostaa halutessa itselleen. Vuokra on kohtalainen, emmekä ole tehneet vielä lopullista päätöstä tontin ostamisesta itselle - antaa ajan näyttää. Tontti sijaitsee uudella alueella, jossa on rakennettu paljon uutta viime vuosien aikana. Alueen rakennustapaohjeet miellyttivät meitä suuresti ja vastaavat vahvasti omaa näkemystämme kodin julkisivuihanteista. 


Tontillamme on korkeuseroa, jonka takia täyttöä joudutaan tekemään jonkin verran. Tasamaatontti olisi ehkä ollut ihanteellisin ja kustannustehokkain, mutta on korkeuseroissa hyötyjäkin. Toiveenamme olisi, että alapiha oli ns. leikki- ja huvialuetta ja yläpihalla olisi asuinrakennus terasseineen. Tontti rajoittuu myös puistoalueeseen, joka tekee siitä erityisen mieluisan. Asuinympäristö on lähellä luontoa eli ihan täydellinen.


Meidän tontin vuosivuokra ja lunastushinta on myös edullinen. Se mahdollistaa rakentamisen, vaikka budjetti olisikin tiukempi. Tonttia ei ole pakko lunastaa itselleen, jolloin budjettia voidaan joustaa muualle eikä tontti vie isoa palaa rakennusrahasta. Välillä nimittäin hieman kauhistuttaa pk-seudun tonttien hinnat, jotka ovat helposti hurjastikin yli 100k€. Huhhuh. Tontin hinta oli siis myös yksi tärkeä tekijä tonttia valittaessa.




Rakennusoikeutta tontilla on meidän hankkeeseemme nähden oikein riittävästi. Tontille saisi rakentaa yksi- tai kaksikerroksisen talon, mutta meille yksikerroksinen on luonnollinen valinta. Pelkäsin hieman itseasiassa alkuun, että joutuisimme rakentamaan porrastetun talon, jota en oikein olisi halunnut. Onneksi täytöillä saadaan ihan tavallinen yksikerroksinen talo tontille pystyyn korkeuseroista huolimatta.


Tontin muoto vaikuttaa vahvasti talon pohjaratkaisuun ja mekin pyrimme sovittamaan talon tontille pohjineen järkevästi. Voisin avata vähän myöhemmin talon pohjaratkaisua ja miten tontti siihen vaikutti. Tontillemme asuinrakennus onnistutaan sijoittaman myös niin, että auringonvalosta saa nauttia hyvin. Valoa ei voi koskaan tulla sisätiloihin liikaa! Tontti on myös kooltaan juuri sopiva, ~ 1000 m². Pidän kovasti, että lähellä on palveluita (päiväkoti, ruokakauppa, posti/pakettiautomaatti ja koulukin suht lähellä) sekä meidän kummankaan nykyiset työmatkat eivät muutu oleellisesti aikaisemmasta. 



Tänne rakentuu meidän koti. Vielä pitää tosin hetki odottaa, että tontilla alkaa konkreettisesti tapahtumaan. 

Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!