Talotoimittajien kilpailutus ja vertailu

12 helmikuuta 2022




Talotoimittajien kilpailutus on tärkeä osa rakennushanketta, jos tarkoituksena on ottaa valmis talopaketti talotoimittajalta. Itse en alkuun oikein tiennyt edes mistä pitäisi aloittaa, joten tilasimme aluksi useammalta talotehtaalta heidän talokirjansa. Talokirjojen selaamisella pääsi hyvin alkuun ja sai hieman hahmoteltua, millainen olisi meidän talomme pohja, jolla lähtisimme kysymään tarjouksia eri toimittajilta. 

Varaa kilpailutukseen aikaa


Talotoimittajien kilpailutus ja vertailu tuntui vievän ikuisuuden. Meidän kohdalla kilpailutusvaihe kesti pari kuukautta, jonka aikana kysyimme tarjoukset 7 eri talotoimittajalta mahdollisimman samoilla sisällöillä. Meillä oli aika selkeä visio pohjaratkaisusta ja muista spekseistä, joten tarjosimme valmista pohjaa tarjouksen lähtökohdaksi. Osa toimittajista reagoi nopeasti, mutta yhdeltä näistä seitsemästä toimittajasta ei saatu kuuna päivänä tarjousta, vaikka mieheni oli tavannut tämän kasvotusten ja kysellyt vielä tarjouksen peräänkin. Kieltämättä hieman outoa asiakaspalvelua. Ehkä heillä oli sitten koko tämä vuosi jo buukattu aivan täyteen. 

Tapasimme osan toimittajista etäpalaverien avulla ja osan luona kävimme/tai mieheni kävi yksin tapaamisessa ihan konkreettisesti paikan päällä. Osan toimittajista tarjoukset olivat voimassa kuukauden, osa viikon ja osalla ei ollut mitään voimassaoloaikaa määritelty. Meidän piti siis muutaman kohdalla käydä tarjouskierros uudelleen, vaikkakin sitten yksi talotoimittaja jätti taas kokonaan laittamatta uutta tarjousta. Tämä kummastuttaa kyllä suuresti. 

Meidän kohdallamme eri toimittajien tarjouksien vaihteluväli oli noin 1-15k€. Kolmen viimeiseksi kilpailuun jääneen talotoimittajan välillä sisällölliset erot olivat pieniä, joten kokonaispaketti ratkaisi kilpailun. Sisällöllisesti pyrimme kuitenkin viilaamaan kaikki viimeisenä vertailussa olleet tarjoukset mahdollisimman viimeistellyiksi, jotta tarjouksen hinta vastaisi pitkälle talopaketin loppusummaa. Tietysti talokaupan jälkeen luonnollisesti joitain talopakettiin liittyviä muutoskuluja syntyy ellei sitten kelpuuta pakettiin kuuluvaa basic keittiötä tms. 



Vinkkejä talotoimittajien vertailuun muuttovalmiille talopaketille


× Jos mahdollista ota vastaava työnjohtaja jo kilpailutukseen mukaan. Meillä vastaava työnjohtaja auttoi kolmen viimeisen jatkossa olleen talotoimittajan vertailussa.

× Älä tuijota vain hintaa. Pyri pyytämään tarjoukset mahdollisimman samanlaisilla sisällöillä. Halvin ei välttämättä ole paras.

× Perehdy tarkasti toimitussisältöön ja tilaajan vastuisiin.

× Kysy muutoksien hintoja ja pyri saamaan mahdollisimman tarkat hinnat tietoon.

× Kysy mitä urakoitsijoita käytetään.

× Kannattaa tutustua myös talotoimittajan taloustilanteeseen.

× Käy mahdollisuuksien mukaan talonäyttelyissä.

Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!