Lattiapohdintaa

29 toukokuuta 2022


Saimme maanantaina sisustusboxin, josta pääsimme katsomaan tarkemmin kodin sisustusmateriaalivaihtoehtoja. Sisustusboxissa on nähtävillä mm. vakiomalliston laminaatit. Tavoitteenamme on valita mahdollisimman pitkälti juurikin talotoimittajamme vakiomallistosta sisustusmateriaalivalintoja ja onneksemme vakiomallistossa on paljon meitä miellyttäviä vaihtoehtoja. 


Aikaisemmin olimme jo aika varmoja, että tulisimme valitsemaan Loc Floorin valkaistun tammilankun. Tämä on siis yksi talotoimittajamme vakiomalliston laminaateista. Nyt kuitenkin, kun olen katsellut muutamaa muutakin vakiomalliston laminaattivaihtoehtoa, en ehkä olekaan enää aivan 100% varma valinnasta.  Valkaistu tammilankku olisi  neutraali valinta ja helppo yhdistää monenlaiseen sisustukseen, mutta pari muutakin laminaattivaihtoehtoa näyttää itseasiassa ihan kivoilta mallipalojen perusteella. Mikähän näistä olisi paras valinta?





Tavoitteena hillitty ja ajaton lattia

Edellisessä rivitalokodissamme oli pähkinänruskea lattia. Todella tumma siis. Tumman ruskeaan pähkinälaminaattiin on haasteellista yhdistää huonekaluja, sillä äkkiä yleisilmeestä tulee tumma ja hieman tunkkainen, jos tilaan sijoitettavat huonekalut eivät ole kovin vaaleita. Nyt toivomme uudelta kodilta raikasta, hillittyä ja ajatonta lattiaa. Loc Floorin valkaistu tammilankku olisi varmasti tällainen, mutta Select ja Naturalkaan eivät näytä hullummilta näiden mallipalojen perusteella. 





Valkaistu tammilankku on selkeästi vaalein. Select näyttää myös aika nätiltä, mutta todella vaikea ajatella, millaiselta se sitten näyttäisi kauttaaltaan koko 50 neliön olohuone-keittiön tilassa ja makuuhuoneissa. Olisikohan se kuitenkin liian tumma? 


Naturessa on selkeämmin puinen ilme ja voi olla, että se ei ehkä kuitenkaan ole tässä "lattiakilpailussa" mukana. Instagramissa olen nähnyt useasta kodista kuvia juuri tästä ykkösvaihtoehdostamme eli valkaistusta tammilankusta, mutta Selectiin en ole vielä törmännyt missään. Tämänkin on yksi syy, miksi valkaistun tammilankun osalta valinta tuntuisi varmemmalta kuin tuon Selectin.








Select ja valkaistu tammilankku ovat siis muutoin hyvin samankaltaiset, mutta Select on aavistuksen tummempi. Valkaistu tammilankku tuntuisi niin paljon varmalta valinnalta, mutta silti kiinnostaisi nähdä kuvia myös Selectistä isommalla pinta-alalla käytössä. Jos tiedät vaikkapa jonkun IG-tilin tai teiltä löytyy kyseinen lattia, niin saa ehdottomasti heittää vinkin! Se voisi ratkaista ehkä meidän lattiapohdintamme.

Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!