Kaupallinen yhteistyö: Sievitalo
Viime viikko oli niin jännittävä. Tontilla aloitettiin kauan odotetut hommat, sillä viimein oli meidän talotoimituksen aika Sievitalolta. Talotoimitus osui tiistaille, jolloin tontilla jo aamuvarhain aloitettiin seinäelementtien pystyttäminen. Mieheni ehti paikalle katsomaan seinäelementtien pystytystä ja itse ehdin lapsemme kanssa tontille hieman myöhemmin, kun seinät olivat jo pystyssä.
Talotoimitus ja pystytyspäivä ovat ikimuistoisia tapahtumia. Päivään yhdistyy kaikki taustalla oleva suunnittelutyö, pitkä odottaminen ja tietysti erilaisten tunteiden laajakirjo. Meneekö pystytys hyvin? Millainen pystytysporukka tontilla häärää? Mitä jos talo ei näytäkään siltä, mistä haaveilimme? Nämä ajatukset pyörivät edellisenä iltana kovasti mielessäni, mutta onneksi aivan turhaan. Miten meidän talotoimitus ja pystytys sujuivat?
Ensimmäisen pystytyspäivän jälkeen tontilla näkyi talo
Ensimmäinen pystytyspäivä oli aurinkoinen. Kesäinen keli helli sekä pystyttäjiä että meitä pystytyksen ihastelijoita. Olin todella vaikuttunut, kuinka hyvä pystytysporukka meille oli valikoitunut. Kiitos Sievitalo! Pystytys oli huolellista ja ripeää, ja tontilla komeili jo ensimmäisen pystytyspäivän iltana talo. Juuri sellainen talo, jonka olimme viime vuonna paperille suunnitelleet.
Ensimmäisen pystytyspäivän aikana perustusten päälle nostettiin seinäelementit. Iltaan mennessä kattoristikot saatiin paikoilleen ja rakennelma todellakin näytti jo talolta. Meidän oma koti.
Kävimme ensimmäisen pystytyspäivän iltana koko perhe uudelleen ihastelemassa tulevaa kotiamme. Mieheni oli mennyt tontille suoraan töistä ja minä päätin tehdä tontille iltalenkin vaunutellen minin kanssa. Jo tulevan kotitiemme mutkasta näin kaukaa, kuinka siellä kaarteessa pilkisti kattoristikot pystyverhoiltujen seinien yllä. Niin ihana näky.
Aluskate paikoilleen
Toinen pystytyspäivä oli myös kaunis ja aurinkoinen. Kävin aamulla ajamassa pyörällä tontin ohi ennen kuin menimme läheiseen puistoon treffeille. Aluskatteen laittoa oli jo aloitettu ja iltaan mennessä sitä oltiin ehditty työstää hyvin eteenpäin. Pientä jännitystä toiseen pystytyspäivään toi loppuviikon sateet, sillä sadetta oli luvattu torstaista aina sunnuntaihin asti.
Kävimme talolla myös sateisena torstaina. Sievitalon pystyttäjät olivat huolehtineet seinien suojaamisesta hyvin ja aluskatetta oltiin ehditty jatkaa pitkälle ennen sateiden tuloa. En voi edelleenkään liiaksi korostaa, miten tyytyväisiä saadaan olla omaan pystytysporukkaamme. Muutamasta asiasta tulemme pyytämään korjaukset (mm. kuljetuksessa/asennuksessa syntyneet vauriot parissa kohdassa ulkoverhousta), mutta kokonaisuutena olemme tähän asti todella tyytyväisiä pystytykseen.
Nyt olemmekin käyneet viikon aikana joka päivä katsomassa meidän kodin edistymistä. Meillä on tästä väliaikaiselta kodiltamme niin lyhyt matka, että tuntuisi hullulta olla poikkeamatta joka päivä ihastelemassa omaa tulevaa kotiaan. Alamme hiljalleen odottelemaan peltikatteen laittoa, mutta vielä on tehty ennen sitä pystytykseen liittyviä viimeistelyjä. Meidän kodilta löytyy mm. nyt jo ulko-oven yläpuolelta katos.
Tämä vuosi tulee olemaan kyllä ihana, jännittävä ja odotuksen täyteinen. Ehkä myös pienesti stressaava, sillä tuskin kukaan pystyy raksaprojektia vetää läpi ilman pienintäkään murhetta. Myönnettäköön, että meilläkin budjetti on jo venynyt kiitettävästi, mutta ilolla jatketaan silti eteenpäin. Talotoimitus ja pystytys konkretisoi hurjasti asioita ja nyt oikeasti jo tuntuu siltä, että loppuvuodesta meillä on toivottavasti muutto omaan kotiin.
Share your opinion:
Jätäthän vain asiallisia kommentteja.
Kiitos kommentistasi!