Pihasuunnittelua: Iso kivi sivupihalle ja kivien sijoittelua rinteeseen

19 toukokuuta 2023




Lapsuudenkodin pihassa meillä oli iso kivi. Siinä tuli leikittyä monet leikit siskojen kanssa läpi lapsuuden. Meidän tontiltamme löytyi iloksemme maanrakennusvaiheessa iso läjä kiviä, joista osan sijoittelimmekin tontin rinteeseen jo maatöiden aikana. Olin kuitenkin haaveillut yhden isomman kiven siirtämistä sivupihalle, jossa myös omalle lapselleni toteutuisi leikkimahdollisuudet ison kiven ympärillä. Isokin kivi tontilta löytyi, jota itseasiassa jouduttiin myös hieman räjäyttää pienemmäksi. 

Noin kuukausi sitten kaivuri kävi siirtelemässä sivupihan kivikasasta kiviä ja saimme myös yhden isoimman kiven siirrettyä sivupihaan. Kivi tuntuu sopivan oikein hyvin uudelle paikalleen. 



Kivet pihasuunnittelussa


Kivet ja niiden hyödyntäminen on hyvä ottaa huomioon jo pihan suunnitteluvaiheessa. Me olimme näin osittain tehneetkin, mutta koska rakennusprojektin aikana piti saada tilaa rakennustarvikkeille tontin haastavan muodon takia, kivien siirto päätetiin jättää myöhemmäksi. 

Helpointahan olisi siirtää kaikki isoimmat kivet kerralla oikeille paikoilleen, jolloin ehkä kokonaiskustannuksetkin pysyisivät maltillisempina. Jos isoja työkoneita joutuu tilaamaan jatkuvasti tontille, kustannukset voivat karata huomattavan korkeiksi.






Kivet ovat näyttäviä elementtejä pihassa ja niillä saa helposti elävöitettyä pihaa, tuomaan siihen erilaisia muotoja sekä antamaan vähän näkösuojaa. Vaikka kivet ovat upeita sellaisinaan, usein kasvillisuudella saadaan ne yhä näyttävemmiksi. Heinät, ruohot, puut tai kukat sopivat kivasti istutettavaksi kiven ympäristöön. 

Emme ole vielä täysin päättäneet, mitä kiven ympäristöön istutetaan, vaikka suunnitelmia onkin tehty. Kukkiva pensas tai puu sivupihalla olisi todella kaunis, mutta senkin osalta on yllättävän vaikea päättää mikä lopullinen valinta sitten olisikaan? Vaihtoehtoja on niin monia.






Osa pienemmistä kivistä siirrettiin tosiaan tontin rinteeseen. Muutamia aseteltiin rinteen alaosaan ja molemmilla rinteen sivuilla kivet seuraavat rinteen nousua.  Kokonaisuudesta tuli tasapainoinen ja silmää miellyttävä. 

Maantöiden aikana rinteeseen tilattiin myös pienempää luonnonkiveä. Luonnonkivet ehkäisevät maan valumista sateiden aikana ja pitävät sen tiiviinä pakettina. Pinta jää rinteeseen luonnollisesti hieman epätasaiseksi, kun kivet ovat erikokoisia. Kokonaisuutena tästä tuli todella kiva ja pienet luonnokivet käyvät hyvin yhteen tontilta löytyneiden isompien kivien kanssa.

Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!