Seitsemäs raskauskuukausi

04 heinäkuuta 2024


Palataan taas ajassa taaksepäin ja kurkistetaan seitsemänteen raskauskuukauteen. Seitsemäs raskauskuukausi pitää sisällään raskausviikot 25-28. Tässä vaiheessa ollaan jo toisen kolmanneksen aivan loppupuolella ja pian päästään siirtymään viimeiselle kolmannekselle. Minulle osui tälle raskauskuukaudelle toinen sokerirasitus, mutta muuten tämä raskauskuukausi pyöri normaalien neuvolakäyntien ja menojen ympärillä.


Töissä tuntui riittävän kiireitä ja kalenteri oli aika täynnä tämän raskauskuukauden aikana. Seitsemännelle raskauskuukaudelle minulla alkoivat enemmän vaivata liitoskivut ja pidempien kävelyiden jälkeen huomasin, että kroppa alkoi kipuilla. Tämä tuntui olevan voimakkaimmillaan tämän seitsemännen ja seuraavan kahdeksannen raskauskuukauden aikana, sillä aika pian tämän jälkeen liitoskivut ja muut kävelystä aiheutuneet kivut vähenivät jostain syystä huomattavasti - ainakin hetkeksi. Yhdistin kipuilun jonkinlaiseksi hormonaaliseksi kivuksi, joten ehkä kehossa sitten tilanne loppuraskautta kohden alkoi muuttumaan? 


Liikunta tosiaan alkoi pikkuhiljaa näillä raskausviikoilla vähenemään, mikä tietysti oli vähän harmi. Kävelyn tehdessä kipeää myös kävelylenkit jäivät vähemmälle. Vatsa ei kuitenkaan ollut vielä niin suuri, että se olisi liiemmin liikkumista häirinnyt.


Ruokahimojen osalta on edelleenkään vaikea nimetä mitään erityistä. Makea tosin tuntui maistuvan nyt enemmän ja jäätelöt ei meillä kylä kauaa säilyneet pakastimessa. Salmiakki ja laktrisi on suurinta herkkuani ja niitä raskauden aikana kyllä kaipailin, mutta onneksi minulta löytyi Namituvan glykyrritsiinitöntä salmiakkia, jota sai hyvällä omatunnolla nauttia. 


Seitsemännen raskauskuukauden aikan alkoi myös välillä pyöriä enemmän mielessä synnytykseen liittyvät asiat. Synnytykseen oli kuitenkin vielä kymmenisen viikkoa matkaa eli mitenkään päivittäin asiaa ei vielä miettinyt. Olin saanut vastaanottoajan jo lääkärille sektiopäivän sopimista varten, joten sitä alkoi jo odottamaan - silloinhan saisi tietää vauvamme syntymäpäivän <3


Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!