Koronavirus huolettaa ja ahdistaa

12 maaliskuuta 2020

Uutisotsikot, radiopuheet. Työpaikan sisäisen viestintä ja kättelykiellot. Kaikki viestivät jatkuvasti etenevästä koronaepidemiasta. Koronavirusepidemia itseasiassa nimettiin eilen jo pandemiaksi. Kaikilla mantereilla on nyt todettu tartuntoja ja korona on levinnyt jo maailmanlaajuiseksi.

Alkuviikosta mietin vielä hieman huvittuneena, kun sisko kertoi varautuneensa koronan varalta 140 euron ruokaostoksilla. Miksi ihmeessä? Eikö se ole hullun hommaa varautua pikkuvirustautiin? Eilen me sitten teimme Josen kanssa saman tempun myös itse. Tilanne alkaa oikeasti huolestuttaa ja vaikuttaa vakavalta.


P3071127
P3071151
Vielä hetken hymyilyttää, mutta kyllä se vielä hyytyy. Koronavirus on kai eräänlainen mörkö, mikä ilmestyy hetkellä, jolloin sitä vähiten odottaa.

Kyllä tässä huolestuu 

Yhtä äkkiä tartuntamäärät ovat kasvaneet merkittävästi jo Suomessakin. Edelleen tartuntaketju on ilmeisesti melko helppo tunnistaa, mutta ollaanko pian tilanteessa, että virus tarttuu ilman selkeää reittiä? Uusia tartuntoja on todettu Suomessa yhdessä päivässä 50, kun vasta vielä helmikuun lopussa tilanne oli hyvin maltillinen.

Ruotsissa ja Virossa on jo tehty suuria toimia koronan takia. Suomen hallituksen tiedotustilanteessakin puhuttiin jo valmiuslaista. Tiedostustilanne ainakin omalla kohdallani lisäsi huolenaihetta. Kouluja suljetaan, ihmisiä on karanteenissa. Tilaisuuksia perutaan ja ohjeistuksia tiukennetaan. Mua oikeasti huolestuttaa tämä tilanne. Ihmisillä ei välttämättä ole merkittäviä ja suurta huolta herättäviä oireita, vaikka heillä koronavirustartunta olisi jo parasta aikaa jylläämässä. Apua.

Olen käynyt runsaasti keskusteluja ystävien kanssa koronasta ja jopa ystäväpiirien sisällä on ollut erilaisia näkemyksiä. Osa ei koe asiaa vielä vakavana, kun taas osa on todella huolissaan tilanteesta. Onko tosiaan aihetta huoleen? Onko varotoimet turhia tai ihmismassojen välttely liioittelua?


P3081227
P3081198
Ovatko rakkaat karvakorvammekin vaarassa?

Tilanne tulisi mielestäni kuitenkin ottaa vakavasti. Jokaisen tulisi omalla kohdallaan huolehtia annettujen ohjeiden noudattamisesta. Käsien saippuapesu on äärettömän tärkeää, samoin käsidesin käyttö ja pisaratartunnan estäminen. Itse suosisin mahdollisuuksien mukaan etätyötä, mikäli työnkuva antaisi siihen periksi. Jos itsellä havaitsisi oireita, tulisi melko heppoisin perustein jäädä koulusta tai töistä kotiin. Tai jos joutuisi omassa työmatkassaan käyttämään ruuhkaisia julkisia kulkuvälineitä, suosisin muita kulkuaikoja tai muita kulkumenetelmiä. Ulkomaille en juuri nyt lähtisi missään nimessä.

Miten tilanne tästä eskaloituu? Onko vain ajankysymys, että epidemia mylvii myös hallitsettomasti Suomessa? Tilanne on huolestuttava - vai onko?


HI! FROM



Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!