6 x ihana huhtikuu

29 huhtikuuta 2020



P4110202


Huhtikuu on aina viimeistään ollut sellainen virallinen kevätkuukausi. Päivät ovat pidempiä, valoa riittää runsaammin ja ilma on toisinaan jo lämpöisen keväinen. Muutenkin tuntuu kuin saisi päivän mittaan paljon enemmän aikaiseksi. Ihana kevät. Hullua ajatella, että ihan näillä näppäimillä siirrytään jo toukokuuhun ja pian onkin jo alkukesä. Huhtikuussa ehti kuitenkin tapahtua kivoja asioita, vaikka se pääasiassa pitikin neljän seinän sisässä kotona viettääkin. Kurkataanpa muutamaan erityisesti mieleen jääneeseen asiaa kuluneelta kuukaudelta ennen kuin hypätään toukokuun puolelle. 

KUUKAUSI elelyä uudessa kodissa napsahti mittariin pari päivää sitten. Ollaan asetuttu jo hyvin aloillemme, vaikkakin vielä tekemistä riittää. Meidän olisi tarkoitus rakentaa takkahuoneeseen työpiste, jonne saimmekin vihdoin tilattua työpöydän ja -tuolin. Toimitusaika saattaa tosin olla jopa kuukauden verran, joten hetken joutuu vielä odotella. Haaveilin muuten jo hetkisen, että tehtäisiin takkahuoneesta meidän makuuhuone. Siirrämme sen ajatuksen ehkä kuitenkin myöhempään tulevaisuuteen. Eikö olisikin aika tunnelmallista, että makuuhuoneessa olisi takka? Ehkä jonain päivänä!

ISTUTIN orvokkeja muutamiin kukkalaatikoihin, jotka kiinnitettiin terassin aitaan. Terassin ilme muuttui jo pienellä ehostuksella. Orvokit ovat onneksi hyvin selvinneet pienistä yöpakkasistakin, ja  toivottavasti säilyvät hengissä läpi kesän. Olisi kiva, että niistä riittäisi iloa pidemmäksikin aikaa. Lisäksi istutin sisälle pelargoneja, jotka tosin eivät ole säilyneet ihan yhtä menestyksekkäästi. Toivoa on vielä hiven niiden suhteen, mutta voi olla, että on parempi pidättäytyä muiden kukkien parissa. 



P4110201
P4140123
P4140124


VIIME viikonloppuna leivoin ensimmäistä kertaa sitten kotitaloustuntien korvapuusteja!  Mun on pitänyt leipoa niitä todella pitkään, mutta jostain syystä en vain ole koskaan saanut aikaiseksi. Vaikka itse sanonkin, niin niistä tuli oikein hyviä. Kuvia en niistä muistanut tällä kertaa ottaa -  ei sillä, etteivätkö mun leipomukseni olisi olleet kuvien arvoisia. Huvittavaa tässä yhtäkkisessä leipomisinnostumisessa on myös se, että en ole hirveästi viime vuosina välittänyt leipomisesta. Sen sijaan muutaman kuukauden aikana olen ehtinyt jo leipoa yhtä sun toista. Ehkä tämäkin villitys menee pian ohi.

KÄYTIIN viime viikolla moikkaamassa meidän ihanaa hevosvanhusta. Tatu on täyttänyt jo 22 vuotta ja onkin muutaman viikon kuluttua ollut meillä 12 vuotta. Vaikka en itse opiskelemaan lähdön ja lapsuuden kodista muuttamisen jälkeen ole enää niin aktiivisesti voinut hevostella, on Tatu silti edelleen tosi tärkeä. Monta vuotta se oli todella iso osa arkea ja koulun jälkeen oli itsestäänselvää pyöräillä tallille hoitamaan hevosta ja lähteä ratsastamaan. Monia, monia, monia tunteja on hevosten parissa vietetty. Ja eräs päivä vanhoja kuvia selaillessa sainkin "muutaman" kyyneleen tirautettua. Ei voi kyllin kiittää vanhempiaan, että tarjosivat mahdollisuuden omasta hevosesta. <3


P4230290
P4210330
P4210328


JUOKSULENKIT ovat edelleen jatkuneet suht säännöllisesti. Ollaan pääasiassa hölkytelty metsäpoluilla, joka on sekä koiralle että omistajalle kivempi jalan alla. On ihan kannustavaa huomata, että oma kunto ja jaksaminen on pikkuisen parantunut tehtyjen lenkkien myötä. Edelleen en voi painottaa liiaksi, miten ihanaa on ensin antaa kropalle liikettä ja mennä sen jälkeen suoraan saunaan löylyihin. Saunominen on kyllä ihanaa arjen luksusta. Harmi tietysti, että salille ei ole lähes kahteen kuukauteen päässyt treenaamaan, vaikka motivaatiota treeneille jo olisikin. Kyllä senkin aika vielä koittaa. Onneksi lenkkipoluille pääsee.

ETÄTÖITÄ on tehty kotoa käsin jo pian kaksi kuukautta. Toisaalta kotoa työskentely on todella mukavaa, mutta pidemmän päälle sekin parissa ilmenee omia haasteitaan. Pidän etätöistä, mutta tietyt asiat on vain paljon helpompi hoitaa työpaikalta käsin.

LOPPUUN on pakko lisätä  vielä 1 x kamala huhtikuu. Nimittäin punkkikausi on virallisesti korkattu meidänkin osoitteessa. Unnasta löytyi tänään aamulla kevään ensimmäinen punkki... Tästä se jokavuotuinen kiusa alkaa.


Huomisen työpäivän jälkeen saadaankin siirtyä vappuvapaille. Mukavaa munkin- ja simantäytteistä Vappua! :-)


HI! FROM

Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!