Joulukuusi tuli taloon

07 joulukuuta 2021



Viime viikonloppuna koristelimme joulukuusen olohuoneeseen. 


Vaikka olin vähän kahden vaiheilla tuleeko meille joulukuusta enää tänä vuonna lainkaan, niin kieltämättä se on kyllä tuonut pientä joulufiilistä jo kotiin. Ja ihmekös, sillä joulukuusihan kuuluu jouluun. 


Meille taisi vuosi sitten tulla myös joulukuusi näihin aikoihin joulukuuta, ja silloin pidimme kuusta tammikuun alkuun asti. Tällä kertaa voi olla, että kuusi saa jäähyväiset hieman aikaisemmin, sillä kotimme täyttää pian muuttolaatikot.







Meillä on taas viime vuoden tapaan aito kuusi. Vaikka aito kuusi vaatii hieman enemmän vaivannäköä, on se jotenkin todella ihana. Kuusi sai viikonlopun aikana perinteiset pienet koristelut ylleen. Minulla ei ole ollut enää tapana laittaa kuuseen kuin kynttilävalosarja sekä erilaisia ostettuja tai itsetehtyjä koristeita. Joulunauhat ovat jääneet viime vuosien saatossa nyt kokonaan pois, sillä omaa silmää miellyttää paljon tällainen aika vaatimattomasti koristeltu kuusi. Nyt kuusessa on ne edellisessä julkaisussa näkyvät joulumaatuskat, olkikoristeita, muutama kultainen joulupallo, miehen mummon virkkaamia enkeleitä, pari puukoristetta sekä itse askartelemiani koristeita


Joko teillä on kuusi kotona? 


Share your opinion:

  1. Huomenta!
    Blogissani on Joulun this or that-postaus ja nyt haastan sinut vastaamaan kysymyksiin blogissasi! Otatko jouluhaasteen vastaan?

    Iloista jouluarkea!🎄

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiitos kommentista ja haasteesta. Käyn kurkkaamassa :-)

      Poista

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!