sisältää mainoslinkkejä*
Sanoinko joskus, että emme tarvitse matkarattaita? Ehkä. No nyt meiltä kuitenkin sellaiset löytyy. Hankimme muutama viikko sitten Cybex Libelle* matkarattaat, jotka ovat meille aivan täydellisen oloiset ketterät pienet rattaat. Meidän "päävaunuina" toimii siis edelleen Cybex Priam vaunut, mutta nyt jatkossa kauppareissuille tai lomamatkoille napataan nämä Libellet mukaan.
Olemme testailleet näitä matkarattaita nyt pariin otteeseen kaupungilla käydessä ja ne ovat vaikuttaneet oikein kivoilta. Kuitenkin käyttökokemuksia on vielä aika lyhyeltä ajalta, joten voisin kirjoitella sitten vähän myöhemmin meidän todellisia käyttökokemuksia näistä rattaista. Cybex ei ole pettänyt meitä aikaisemminkaan muiden tuotteiden kohdalla, joten odotukset näiden Libelle-rattaidenkin suhteen on korkealla. Selaa julkaisuja: Cybex Priam -yhdistelmävaunut.
Käsilaukun kokoiset matkarattaat
Miltä kuulostaa käsilaukun kokoiset matkarattaat? Aika hyviltä minusta. Matkarattaiden koko oli yksi tärkeä ominaisuus valintamme taustalla. Cybex Libelle -rattaat* ovat siis kasattuna käsilaukun malliset ja kokoiset ja menevät sellaisinaan vaikkapa lentokoneen käsitavaroissa. Jos me lähdemme autoilla reissuun koko perheen voimin, on meidän auto aika tupaten täynnä tavaraa, vaikka meitä vain kaksi aikuista, yksi lapsi ja yksi koira onkin. Koira on kuitenkin sen verran iso, että koiran oma kuljetuskoppa vie auton tavaratilasta noin puolet. On siis ihan kiva, jos rattaat voi kuljettaa näppärästi vaikka repsikan jalkatilassa.
Cybex Libelleihin saa lisäosana sadesuojan, turvakaaren (joka meilläkin näkyy kuvissa) sekä adapterit turvakaukalolle, jolloin nämä toimivat hyvin pienen vauvan kanssa. Libelleille myydään myös suojakassi*, jonne rattaat ovat helppo sujauttaa ja heittää laukku olalle. Vaunut painavat himpun alle 6kg eli ovat kevyet kantaa mukana.
Kirjoittelen Cybex Libelleistä vielä myöhemmin monipuolisemman postauksen, kunhan käyttökokemuksia kertyy vähän enemmän. Ensivaikutelma on kuitenkin oikein positiivinen.
Meilläkin oli Cybex Libellet ja ihan parhaat matkarattaat olikin! :)
VastaaPoista