Sujuvaa etätyötä

20 maaliskuuta 2020



P3190042  
COVID-19 eli uusi koronavirus ja sen myötä vallitseva tilanne maailmalla on tuonut mukanaan muutoksia sekä opetukseen että työelämään. THL on laatinut linjaukset ja ohjeet yrityksille etätyön tekemiseksi, ja monet yritykset ovat siirtäneet työntekijänsä tekemään etätyötä.  Ihmisten liikkuminen pyritään minimoimaan myös kodin ja työpaikan välillä, vaikka tietysti kaikilla siihen ei ole mahdollisuutta.  Jatkuva etätyö on poikkeuksellista ja luonut ympärilleen runsaasti kysymysmerkkejä. Kuinka kauan etätyötä on tehtävä? Miten etätyötä seurataan? Millaisia menetelmiä on luotava etätyön sujuvoittamiseksi? Mistä tiedän, tekevätkö ne työntekijät töitä siellä kotona ihan oikeasti?

Aloitin eilen toistaiseksi kotitoimistolla työskentelyn. Kotityöskentelyä jatketaan tilanteen mukaan, joten voi olla että etätyötä tehdään nyt useampi viikko. Etätyön tekeminen on onneksi tuttua, sillä olen pyrkinyt aikaisemminkin viikoittaiseen etätyöskentelyyn. Jollekin etätyömuoto voi kuitenkin olla täysin uusi maailma. Uudet kuviot ja etätyöhön siirtyminen edellyttää työnantajan työntekijän välistä luottamusta, mutta liika on tässäkin tapauksessa liikaa.


P3190051
P3190050
P3190037
P3190038


Etätyöraportti päivän päätteeksi?


Etätyöraportti aiheuttaa minussa suurta ihmetystä. Suorastaan puistattaa. Jotkut työnantajat velvoittavat työntekijöitä palauttamaan etätyöpäivän päätteeksi etätyöraportin. Häh, raportin? Siis ra-por-tin?  Miksi ihmeessä? Sen pyytäminenhän kuvastaa pitkälti epäluottamusta työnantajan puolelta, eikä kyllä anna kovinkaan hyvää kuvaa työntekijälle.

Ensinnäkin, pelkästään etätyön raportointi vie tolkuttomasti aikaa. Työntekijän tulee kellottaa tehtävänsä, seurata niitä ja pahimmassa tapauksessa luoda niistä vielä jonkinlaista havainnollistavaa statistiikkaa. Jatkuva raportointi ja tehtäväluettelon laadinta työnantajalle kuormittaa työntekijää ja aiheuttaa aivan turhaa stressiä. Ymmärrän, että työnantaja toivoo työn tehokkuuden säilyvän ja projektien edistyvän myös etänä, mutta eikö siihen löytyisi muita keinoja? Eihän tavallisestakaan toimisto- tai tehdastyöpäivästä kirjata erillistä raporttia. Miksi sitten etätyöstä pitäisi?

Etätyössä on kuitenkin ihan fiksua pitää välillä yhteyttä työyhteisöön. Yksinpuurtaminen on pidemmän päälle raskasta,  eikä työkaverin tukea ole välttämättä heti saatavilla. On toisaalta hyvä keino hyödyntää  esimerkiksi Microsoftin Teamsiä kahvitaukojen pitämisessä, ja sillä tavoin huolehtia yhteydenpidosta työyhteisössä, mutta jatkuva raportointi ja videoyhteydet eivät paranna tuottavuutta. Etätöitäkin on mahdollista tehdä tuottavasti - tai ainakin niin tuottavasti, kuin tämä tilanne tällä hetkellä antaa periksi.

Etätyön avainsana taitaakin olla nyt luottamus. Tämä tilanne on meille kaikille, koko yhteiskunnalle poikkeuksellinen. Etätyön tekeminen on kuitenkin mahdollisuus ja merkittävä etuoikeus niille, joille siihen on mahdollisuus. Työtapojen muuttamisella, kompromisseilla, joustamisella ja työhön sitoutumisella tarvotaan tämänki tilanteen läpi.

Työntekijän ja työnantajan välinen luottamus. Sitä kysytään nyt.

Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!