Edessä suunniteltu sektio - Mitä mukaan sairaalakassiin?

08 lokakuuta 2021



sisältää mainoslinkkejä (*)


Huhtikuussa kirjoitin sairaalakassin sisällöstä. Todellisuudessa tällöin minulla ei ollut oikein harmainta hajuakaan, mitä sektiosynnytkseen lähtiessä olisi hyvä pakata mukaan. Olin poiminut kokemuksia ja hyviä vinkkejä keskustelupalstoilta vähän sieltä täältä, sillä omia hyväksi havaittuja kokemuksia ei luonnollisesti vielä ollut.


Nyt yhden kiireellisen sektion (jonka olisi pitänyt olla suunniteltu sektio) kokeneena olen hieman fiksumpi kirjoittamaan siitä, mitä sairaalakassiin kannattaisi pakata. Alatiesynnytyksen ja sektion sairaala-aika on hieman erilainen ja palautuminen toki poikkeavaa toisistaan, joten on muutamia juttuja, mitä ehdottomasti pakkaisin suunniteltuun sektioon mentäessä. 


Sairaalakassin sisältö ja suunniteltu sektio

Monia tarvikkeita saa pyytämällä sairaalasta, mutta oman kokemukseni mukaan, on helppoa, jos on jotain tiettyjä juttuja jo valmiina mukana. Vaikka suunnitellun sektion ajankohta on etukäteen tiedossa, on hyvä pakata sairaalakassi vähintään pari viikkoa ennen H-hetkeä valmiiksi. Näin olin onneksi tehnyt osittain myös itse, sillä vauva lähtikin syntymään melkein kaksi viikkoa ennen suunnitellun sektion ajankohtaa.

Suunniteltuun sektioon mentäessä pakkaisin sairaalakassiin:

Neuvolakortti ja synnytystoivelista

Synnyttämään mentäessä neuvolakortti tulisi tietenkin olla mukana. Omien kokemuksieni mukaan neuvolakortti olisi ilmeisesti hyvä olla loppuraskaudessa jatkuvasti mukana, sillä koskaan ei voi tietää, milloin yllätys reissu vaikkapa äitiyspolille on tehtävä. Sairaalakassin sijaan se ehkä kannattaisikin pitää takin taskussa tai käsilaukussa.

Myös sektioon valmistautuessa voi tehdä synnytystoivelistan. Siihen voi kirjata omia toiveita synnytykseen liittyen, esimerkiksi puudutteisiin liittyen, haavan ompeluun, perhehuonetoiveeseen tai kivunlievitykseen liittyen. Jos toiveissa olisi ihokontakti vauvan kanssa jo sektiosalissa kannattaa sekin tuoda esiin.

Kotiutumisvaatteet vauvalle

Kotiutumisvaatteiksi vauvalle valitsisin yhden setin 50-kokoisia ja yhden setin 56-kokoisia vaatteita. Meidän vauva oli syntyessään siro, joten 50-kokoiset vaatteetkin tuntuivat reiluilta. Sairaalassa oloajalle emme varanneet lainkaan vaatteita, sillä vauva oli lähes 24/7 ihokontaktissa kanssamme. Sairaalasta saa myös vaatteita osastolla olon ajaksi vauvalle ellei sitten halua käyttää omia vaatteita.





Itselle vaihtovaatetta kotiutumiseen ja sairaalaan mentäessä rennot ja mukavat vaatteet päälle

Sairaalaan lähtiessä vedin nopeasti jalkaan tuulihousut ja pitkähihaisen treenipaidan. Meillä tuli hieman kiire lähteä sairaalaan, sillä synnytys käynnistyi noin klo 22:30 illalla. Tällöin nappasin vain jotain mukavaa nopeasti ylle. Sairaalakassiin pakkasin pitkän neulemekon ja mammaleggarit. Sairaalaan mentäessä päällä olevat housut kastuivat lapsivedestä, joten niitä ei olisi enää voinut laittaa päälle kotiutuessa. 

Suunniteltuun sektioon mentäessä pakkaisin rentoa ja löysää vaatetta päälle. Parhaimmiksi koin itse sektion jälkeen kotiutuessa mammaleggarit, jotka nousivat reilusti navan yläpuolelle. Vaikka sektiohaava on todella alhaalla (itselläni noin 16cm navan alapuolella), on vatsanseutu silti arka. Siksi oli kiva, että  housujen vyötärö nousi ylös. 

Jättipikkarit (= korkeavyötäröiset pikkarit) eivät ole mitenkään välttämättömyys, sillä sairaalassa voi käyttää sairaalan verkkopikkuhousuja. Ne eivät paina vatsaa ja niitä itseasiassa käytin ainakin 2 viikkoa leikkauksen jälkeenkin kotona. Eiväthän ne kovinkaan imartelevia ole, mutta niin mukavia. 

Lisäksi varaisin villasukat mukaan kylmyyden varalle. 

Miehelle vaihtovaatetta

Sairaalakassiin on hyvä sujauttaa myös miehelle (tai muulle tukihenkilölle) vaihtovaatetta, mikäli tarkoitus ja toive olisi olla jonkin aikaa perhehuoneessa yhdessä. Mies ei sairaalassa ole kuin hetken sairaalavaatteissa (leikkaussali), joten omia vaatteita (t-paitat, housut, alusvaatteet, sukat jne) on hyvä olla. 

Vauvalle peitto ja harso(ja)

Sairaalassa saa peittoja harsoja tietysti käyttöön, mutta kotiutumiseen on hyvä varata edes yksi peitto ja harso. Kotimatka kesti meillä noin tunnin, ja lyhyemmillä matkoilla tietysti pärjää vähemmällä määrällä harsoja. Parempi kuitenkin varautua kuin kuivata mahdollisia vauvan pukluja vaikkapa omaan paitaan. 

Vauvalle muutama vaippa

Sairaalassa saa käyttää sairaalan vaippoja, mutta muutama oma vaippa on hyvä varata kotiutumiseen. 

Omat hygieniatuotteet

Sairaalakassiin pakkaisin sekä itselleni että miehelleni hammasharjat, kasvojen puhdistus- ja voidetuotteet, suihkusaippuat ja deodorantit. Lisäksi itselleni hiuspompulat. Kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden osalta suosin erityisesti matkakokoja.





Imetysliivit, nännivoide, liivinsuojia


*Imetysliivejä aloin käyttämään jo loppuraskaudesta, sillä omat rintaliivit ei vaan enää sopineet päälle. Imetysliivejä on hyvä olla sairaalassa muutamat mukana, sillä sairaalassa on muuten sairaalamekon alla ilman liivejä. 

Imetysliivien ohella kannattaa varata *nännivoidetta ja *liivinsuojia. Näitä sai myös sairaalasta, mutta itselläni meni näitä hurjia määriä sen jälkeen kuin maito alkoi nousta, joten liivinsuojiakin joutui vaihtamaan monta kertaa päivässä. On siis ihan kiva, jos ensiavuksi löytyy muutama oma liivinsuoja jo pakattuna kassissa. Nämä ovat tietysti tosi henkilökohtaisia: toiset tarvitsee ja toiset eivät. Näitä varaisin kuitenkin sekä sairaalakassiin että kotiin - jos ne jäävät käyttämättä, voihan ne lahjoittaa vaikka ystävälle. 

Myös rintakumin voi imetystä varten halutessaan varata jo kotoa mukaan, mutta sellaisen saa kyllä myös sairaalasta. 


Evästä ja vesipullo


Eväiden pakkaaminen jäi omalta kohdaltani vähän toissijaiseksi, sillä en ollut etukäteen ehtinyt ostaa kuin kauravälipalapatukoita. Salmiakit ja lakut jäivät ostamatta, sillä olin suunnitellut niiden ostamisen juuri sille viikolle, kun vauva jo sitten lähtikin syntymään. Lakuja ja salmiakkia sai onneksi myös sairaalan kahviosta, toki hieman hintavempina. 

Suunniteltuun sektioon mentäessä kannattaa varata myös pillillinen vesipullo. Pillillisellä vesipullolla on helpompi juoda, kun sängystä ei noin vain pääse nousemaan pystyyn istumaan. Ja jano on aika kova siinä vaiheessa, jos ja kun mahdollinen imetys alkaa. 


Cuplaton-valmistetta ja luumuja

Vaikka sairaala tarjoaa myös Cuplaton-valmistetta, varaisin sitä myös jo valmiiksi itse ensihätään. Cuplaton lievittää ilman kertymistä vatsaan leikkauksen jälkeen, joten se kannattaa ottaa heti käyttöön. Sen käyttämistä voi jatkaa myös kotiutumisen jälkeen. Itselleni pääsi kertymään paljon ilmaa vatsaan jo sairaalassa, joka aiheutti todella epämiellyttävää kipua. 

Luumut menisivät ehkä enemmän tuonne eväsosioon, mutta varaisin niitä mukaan enemmänkin vatsatoiminnan takia. Sairaalalta voi pyytää myös luumuja ja itse tykkäsin erityisesti kuumaan veteen pehmentymään laitettujen luumujen "nauttimisesta".  Lisäksi kannattaa pyytää hoitohenkilökunnalta vatsanpehmikkeitä, ja usein he niitä tarjoavatkin.

Varavirtalähde tai pitkä latausjohto

Kaikissa sairaaloissa ei saa ladata puhelimia huoneessa. Me latasimme sitten kuitenkin ihan tavallisella laturilla puhelimia huoneessa, vaikkaolin lukenut, että ainoastaan käytävillä saisi ladata puhelinta. Sängyn vastakkaisella seinällä oli kuitenkin pistokkeita, joita sai käyttää. Toki aivan sängynviereen puhelinta ei saanut lataukseen kuin varavirtalähteen kanssa ellei sitten olisi varannut mukaan pitkää latausjohtoa. 

Kamera

Kamera kanattaa pakata mukaan, jos tykkää kuvata muistoja muullakin kuin puhelimen kameralla. Me kuvasimme ns. "newborn" kuvia itse osastolla ollessamme ja niistä sai ihan kivoja. Niitä räpsyjä on tämänkin postauksen kuvituksena. Jossain sairaaloissa voi toki tilata valokuvaajan ottamaan kuvia.


Puuttuko tästä jotain, jonka sinä olet kokenut tarpeelliseksi?Jätä kommenttisi, niin lisään listaan :-)

Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!