Energinen olo aamusta iltaan

Aamu alkaa heti pirteänä ja olo on energinen. Hyvä päivä siis tiedossa. Työpäivänä työskennellään tehokkaasti ja se hujahtaa ohi pienessä hetkessä. I…
0

10 random facts about me

1. En juo maitoa. Käytän pääsääntöisesti kahvissani soijamaitoa, mutta töissä tulee laitettua kevytmaitoa kahviin. Olin pitkään ilman mitään maitotuo…
0

Mitä kesääni kuuluu?

Heippahei! Viimeksi kirjoittelin siitä kuinka pitkällä kesä jo onkaan. Harmiksemme kesäiset ilmat ovat olleet utuisia unelmia vielä tähän asti, mutt…
0

Mustikkavillitys

Mustikoita on onnistuttu saamaan kasaan syksyn, talven ja kevään varalle jo kymmenisen isoa rasiaa. Poimintahommat jatkuvat yhä, mutta nyt on annetta…
0

Voiko vettä juoda liikaa?

Veden juonnista on muodostunut muutaman vuoden aikana jonkinlainen trendi. Tietysti vesi on aina ollut parhain janojuoma, mutta nykyisin erityisesti …
0

Hello July

​Aika menee todella nopeasti. Kesäkuun alussa alkoivat työt, juhannusvapaat vierivät ohi ja nyt ollaan siirrytty jo heinäkuun puolelle. Kesäkuussa sä…
0

Mökkeilyn taikaa

Mökkeily on varsin ihanaa puuhaa. Mikäs olisikaan kesäiltanan kivempaa kuin istuskella mökin rappusilla ja nauttia ulkoilmasta? Niinpä, ei mikään. …
0

Kesäistä tekemistä Kouvolassa

Olen hyvin tuore, mutta väliaikainen Kouvolan tulokas. Vaikka en Kouvolassa kolmea kuukautta pidempään majaile, olen kuitenkin kiinnostunut tutustuma…
0