Vuoden 2022 suosituimmat postaukset

30 joulukuuta 2022


Vuosi 2022 on ollut ennen kaikkea onnellinen vuosi, mutta myös täynnä isoja muutoksia. Vuoteen mahtui vanhempainvapaata, isyyslomia, rakennusprojekti, lomamatkoja, 1-vuotissynttärit, päiväkodin aloitus, uudet työpaikat, kaksi muuttoa ja rakennusprojektin valmistuminen. 


Osasta näistä olen kirjoittanut blogiinkin ja osa taas on jäänyt kokonaan aihealueiden ulkopuolelle. Vaikka vuosi 2022 ei olekaan vielä ohi, ajattelin ottaa jo katsauksen tämän vuoden tähän asti suosituimpiin blogipostauksiin. 


Mitä blogissa luettiin eniten vuonna 2022?




Blogin suosituimmat julkaisut vuonna 2022

Blogin suosituimmiksi julkaisuiksi tuntuivat nousseen vauvan vaatteisiin, tarvikkeisiin tai sormiruokailuun liittyvät postaukset sekä meidän rakennusprojektimme. 


Vauvan kevättalven ulkovaatteita

Millaisia talvivaatteita alle 1-vuotiaalla oli käytössä?


Apua raskauden turvotukseen

Raskausaikana turvotus oli ikävä vaiva. Onneksi tukisukista löytyi siihen apua! Tukisukista on moneen ja ne käyvät hyvin myös liikunnan harrastamiseen.


Mikromuffinssi mukissa vauvalle

Sormiruokakokeilut jatkuivat tällä kertaa mikromuffinssin valmistamisella. Mikro- eli mukimuffinssi valmistuu nopeasti yksinkertaisista ainesosista pienelle herkkusuulle. Käy kurkkaamassa ohje.



Talon pohjakuva on ehkä yksi kiinnostavimmista asioista, joita rakennusprojektien osana haluaa nähdä. Ennen meidän rakennusprojektin alkua selasin itsekin paljon muiden rakentajien julkaisemia pohjakuvia ja ihastelin erilaisia ratkaisuja. Ei siis ihme, että pohjakuvaan liittyvä julkaisu oli yksi suosituimmista postauksista tänä vuonna.

Hankimme matkarattaat silloista syksyn ulkomaanmatkaa silmällä pitäen ja matkarattaat osoittautuvatkin varsin käyttökelpoisiksi kauppareissuilla ja muillakin matkoilla. Käytimme viime kesänä reissatessa mökilläkin vain näitä vaunuja pieneen tilaan menemisen ansiosta.


Talon julkisivu - ulkoverhous


Kotimme julkisivu on pystypaneloitu ja se herättikin myös monen lukijan mielenkiinnon.


Cybex Priamit talvella


Yhdistelmävaunujen hankinnan kohdalla saattaa tulla pohtineeksi vaunujen käyttöominaisuuksia eri sääolosuhteissa ja vuodenajoissa. Cybex Priameiden käyttökokemuksemme talvelle kiinnostikin myös monia teistä lukijoista. 




Rinnetontti - haasteet ja mahdollisuudet


Rinnetonttiin liittyvään julkaisuun päädyttiin valtaosan kohdalla hakukoneiden, esimerkiksi Googlen kautta. Rinnetontti voi olla haasteellinen rakentaa, mutta siinä voi olla myös monia mahdollisuuksia.


Vauvalle maistuva puurorieska


Puurorieska valmistuu helposti puuron jämistä. Tämä olikin yksi sormiruokailuiden hitti. 


Sähkösuunnittelu ja sähkömuutosten kustannukset


Omakotitalon sähkösuunnitteluun ja valaistukseen liittyvä julkaisu olikin kymmeneksi suosituin postaus vuodelta 2022. Toivottavasti tämä antoi jotain vinkkejä tuleville raksaajille meidän valintojemme kautta.


Share your opinion:

Jätäthän vain asiallisia kommentteja.

Kiitos kommentistasi!